Hämeenlinna-blogissa julkaistaan kaupungin arkeen liittyviä uutisia, otetaan kantaa ajankohtaisiin puheenaiheisiin sekä arvioidaan kaupunkilaisille tarjolla olevia palveluita. Hämeenlinna-blogia kirjoittaa Reska.fi -verkkolehden toimitus.

Mauno Koivisto ja häpeä

Tänään maanantaina on syytä juhlia: presidentti Mauno Koivisto täyttää 90 vuotta. Valtiomiehen takana on ura paitsi maan johtajana myös ministerinä ja Suomen Pankin pääjohtajana.

Koiviston elämäntyössä on hämmentävä aukko. Rouva Tellervo Koivisto istui kauden sosiaalidemokraattina eduskunnassa, Mauno Koivisto ei koskaan ollut edes parlamenttiehdokkaana. Hänellä taisi kaiken aikaa olla mielenkiintoisempaa tehtävää…

Koivisto on maan tärkeitä presidenttejä aivan kuten edeltäjänsä Urho Kekkonenkin.

Miehillä on monessa eroa kuin yöllä ja päivällä. Kekkonen keskitti valtaa, Koivisto laajensi demokratiaa, vahvisti eduskunnan asemaa. Tätä ei pidä lukea yksioikoisesti Kekkoselle moitteeksi, sillä hän hallitsi eri olosuhteissa kuin Koivisto. Kun Koivisto nousi kansan tuella presidentiksi, hän ei tähdännyt kekkoseksi. Valinta oli lopulta hyvin koivistolainen, samalla rohkea.

On tapana väittää, että ihminen ja varsinkin poliitikko maksimoi valtansa. Koivisto on tässä mielessä poikkeus. Suomi olisi toisenlainen maa, jos hän olisi valinnut toisin.

Tunnettu fundeeraja on joutunut ottamaan tietysti vastaan myös kepitystä – jo pelkästään fundeerauksesta. Paineessa Koivisto piti ihailtavasti linjansa: hänen mielestään monimutkaisiin kokonaisuuksiin ei ole yksinkertaisia vastauksia.

Ehkä eniten häntä on moitittu Viron itsenäisyyden tunnustamisen hitaudesta. Koivisto ei rientänyt ensimmäisenä Tallinnaan juhlimaan naapurimaan eroa Neuvostoliitosta.

Koivisto oli Suomen presidentti, jonka perustehtävä oli yli kaiken vaalia oman maansa etua! Tämä on kestävä peruste varovaisuudelle.

Kohtasin Koiviston nuorena toimittajana, kun hän matkasi vaalitilaisuuteen Hämeenlinnaan. Edessä oli vuoden 1982 presidentinvaalit, joissa hän nousi ensimmäistä kertaa tasavallan presidentiksi.

Jossain välissä haastattelua Koivisto kysyi, mitä mieltä toimittaja on jostain asiasta. Vastasin itseriittoisesti siihen malliin, että jos toimittaja voisi kysyä ja haastateltava vastata. Koivisto suivaantui ja tokaisi vielä yleisönsä edessä tavanneensa junassa epämiellyttävän toimittajan.

Harvinaisen terävä ja perusteltu arvio! Edessäni istui sentään sodan käynyt mies, tohtori, kokenut poliitikko ja laajasti sivistynyt yhteiskunnallinen vaikuttaja.

Vaalien punainen lanka oli se, minkä sortin sosialisti Koivisto mahtaa olla. Kysymys kuulostaa entistä lapsellisemmalta. Jo ihan siksi, että Koivisto oli ja on edelleen sosiaalidemokraatti – ja vieläpä oikean laidan demari.

Kyllä, minua hävettää vieläkin.

Markku Peltonen