Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

S-market Jukola avautuu tänään

Uuden marketin ovet avautuvat tänään. Kuvaaja: Sara Aaltio.

Jukolan tuliterä S-market avautuu tänään kello 9. Juhlallisuuksia ei vallitsevan koronatilanteen takia pidetä.

Uudet tilat mahdollistavat asiakkaiden toivomat palvelut, kuten Ruokatorin ja grillin.

– Ruokatori on yksi asiakkaiden eniten toivomista palveluista. On hienoa päästä vastaamaan toiveisiin ja tarjoamaan uudenlaisia lounasvaihtoehtoja asiakkaille, marketpäällikkö Sini Paajanen iloitsee.

– Myös grilliä on toivottu, ja uusien grillituotteiden lisäksi paistopisteen valikoima laajenee, jatkaa ryhmäpäällikkö Mervi Jalonen Osuuskauppa Hämeenmaalta.

Jukolan S-marketin tarjoomassa korostuu yhä enemmän ravintolamaisuus.

– Valmiita ateriaratkaisuja ja take away -tuotteita on runsaasti. Saamme myymälään myös Sushi Hot -pisteen, josta saa sushien lisäksi wokkeja, sekä Take-a-Soup-konseptin, kertoo Mervi Jalonen.

Uuden S-marketin aiempaa isompi koko on mahdollistanut valikoiman merkittävän laajentamisen kaikissa tuoteryhmissä.

– Esimerkiksi kylmätilaa on paljon enemmän kuin vanhassa S-marketissa. Myymälässä on myös hieno uusi juomaosasto sekä iso ja monipuolinen hevi, mainitsee Mervi Jalonen.

Juomilla on hyvät tilat olla Jukolan marketissa. Kuva: Sara Aaltio.

Uusi kauppa on joka päivä avoinna kello 23:een, ja arkisin myymälä avautuu jo kuudelta.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.