Tiistai 27.02.2024
Nimipäivät: Torsti

Tuuli:
 

Kantolassa avautuu Magee-kampaamo

Magee-kampaamo avautuu tänään Kantolassa. Kuvat: Tiia Helén.

Vuodesta 2015 kampaajana työskennellyt Essi Lappalainen avaa tänään Magee-kampaamon Kantolan Myllärinkadulla.

– Intohimoni on aina ollut luoda oman näköinen ainutlaatuinen kampaamo, jossa yhdistyy näkemys siitä, mitä kampaamo voisi olla parhaimmillaan. Tänä vuonna tuo unelma vihdoin konkretisoitui.

Kampaamossa on näyttävä kuvauksellinen sisustus ja runsaasti pieniä yksityiskohtia.

Essi Lappalainen on tehnyt lettikampauksia myös festareilla.

– Olen toiminut Hämeenlinnan alueella ja minut tunnetaankin lettikampauksista, joita olen tehnyt kesäisin festareilla ja erilaisissa tapahtumissa, hän kertoo.

Tänäkin vuonna Lettibaari suuntaa katseensa kesään 2024 ja kiertää nyt Hämeenlinnan seudun ulkopuolellakin festareita. Lettibaarin voi nähdä esimerkiksi Tampereella ja Valkeakoskella.

Magee ei ole vain perinteinen kampaamo, vaan se on enemmänkin näyttävä väriläiskä Hämeenlinnan tarjonnassa.

– Suunnitelmissa on tulevaisuudessa järjestää erilaisia työpajoja, jotta paikka olisi avoin kohtaamispaikka.

Kampaamon sisustuksessa riittää yksityiskohtia.

Yksi kampaamon ainutlaatuisista piirteistä on sen sijainti teollisuusalueella Kantolassa jota Hämeenlinnan Sohoksikin kutsutaan.

– Tämä yhdistää Hämeenlinnan kaupungin urbaanin tunnelman ja teollisuusalueen raikkaan ilmeen, luoden kampaamolle ainutlaatuista ja inspiroivaa ympäristöä. Tämä on myös mahdollisuus piristää aluetta uusin ideoin ja palveluin, Lappalainen toteaa.

Tiloisssa työskentelee myös yrittäjä ja sensovalmentaja Terhi Mantila. Terhi tekee Sensomotorista valmennusta, joka perustuu toiminnalliseen neurotieteeseen.

Hän kartoittaa ja hoitaa hermoston turhia liikemalleja, eli primitiivirefleksejä, jotka saattavat aiheuttaa monenlaisia haasteita. Niitä ovat esimerkiksi oppimisvaikeudet, keskittymishäiriöt tai lihaskireykset.

Lisäksi Terhi hoitaa vestibulaarisen järjestelmän, eli tasapainoelimen häiriötiloja ja silmien toimintaa.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.