Maanantai 01.06.2020
Nimipäivät: Teemu, Nikodemus
Hämeenlinna
Melkein selkeää
11°C
Tuuli: 3 m/s E
 

ISÄNNÖINTI: Viiden taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Sampo Liusjärvi arvostaa osaamista ja yhteistyökykyä

Asianajaja ja varatuomari Sampo Liusjärvi on viiden hämeenlinnalaisen taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja. Oman asuintalonsa hallituksen puheenjohtaja hän on ollut vuodesta 2007 ja hoitanut viimeksi kuluneet seitsemän vuotta myös ulkopuolisten asunto-osakeyhtiöiden hallitusten puheenjohtajuuksia.

Sampo Liusjärvi kertoo, että häntä hallituksensa puheenjohtajaksi pyytäneillä asunto-osakeyhtiöillä on ollut hoidettavanaan joko jokin akuutti ongelma tai tuleva juridista osaamista vaativa muutoshanke.

Joskus ongelmana on ollut, että hallituksen toiminta on luisunut isännöitsijävetoiseksi joko passiivisen hallituksen tai voimakastahtoisen isännöitsijän takia.

– Useissa ulkopuolissa yhtiössä joissa olen ollut puheenjohtajana, isännöitsijä on vaihtunut ensimmäisen tai toisen vuoden aikana, Liusjärvi kertoo.

“Ulkopuolinen ammattilainen hallituksen puheenjohtajana helpottaa omaa työtä.”

Mirva Aution johtama Autiotalot Isännöinti on saanut asiakkaakseen yhden niistä taloyhtiöistä, joiden hallituksen puheenjohtajana Sampo Liusjärvi toimii.

Autiotalot Isännöinnille vaihtui yksi näistä yhtiöistä.

– Hyvässä isännöitsijässä arvostan lakiosaamista ja tietoa teknisestä puolesta, yhteistyökykyä eli sitä, että kemiat pelaavat keskenään ja myös tavoitettavuutta, Liusjärvi listaa.

Autiotalot Isännöinnin toimitusjohtaja Mirva Autio kiittelee, että isännöitsijän kannalta ulkopuolinen ammattilainen hallituksen puheenjohtajana helpottaa omaa työtä.

– Paljon riippuu tietysti taloyhtiöstä, minkälaisen puheenjohtajan sen hallitus tarvitsee, muotoilee Autio.

Yhden miehen tai naisen temmellyskenttä hallituksen ei silti kuulu Sampo Liusjärven mielestä olla.

– On hyvä, kun hallituksessa on talosta kiinnostuneita ihmisiä ja vielä parempi mikäli heillä on myös kiinteistöalaan liittyvää erityisosaamista.

Yksi taloyhtiön hallituksen tärkeimmistä tehtävistä hänen mukaansa on isännöitsijän valinta ja sen tunnistaminen, mitä solmittavaan sopimukseen sisältyy. Isännöitsijän vaihtamista suunnittelevalle taloyhtiölle myös hinta on yksi valintakriteeri.

Samaten tärkeää on varmistaa, että isännöitsijän ja huoltoyhtiön tietojärjestelmät ovat yhteensopivat. Hyvän isännöitsijän ominaisuuksia Liusjärven mukaan ovat myös nykyaikainen tietotekniikkaosaaminen ja kyky hallita tietoa.

– Isännöitsijän valinnassa jaottelen isännöintitoimistot 1–2 henkilön yrityksiin ja isompiin. Isompi, eli useamman henkilön paikallinen yritys on valinnassa samalla viivalla kuin valtakunnallinen isännöintiketju, sanoo Liusjärvi.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.