Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

Voimakastahtoinen myymälävaras jouduttiin Hätilässä raudoittamaan

Hämeen poliisilla oli suhteellisen rauhallinen vuorokausi.

Lahdessa torstaina kello 13 aikoihin poliisin partio pysäytti Vanhalla Heinolantiellä henkilöauton, johon oli eteen ja taakse oli kiinnitetty eri rekisterikilvet.

Autoa kuljetti 33-vuotias nainen. Naisella ei ollut ajo-oikeutta ja tämä oli hänelle kahdeksas kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta vuoden sisällä. Nainen puhalsi seulonta-alkometriin 0 o/oo, mutta huumepikatestin tulos oli positiivinen amfetamiinille.

Nainen käytettiin verikokeessa, minkä jälkeen hänet vapautettiin. Naista epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja ajoneuvorikkomuksesta.

Torstaina aamupäivällä Heinolassa Valtatie neljällä poliisipartio mittasi 15 minuutin välein kahdelle henkilöautolle nopeudeksi 152 km/h rajoituksen ollessa 100 km/h.

Kuljettajina toimineita 45-vuotiasta ja 41-vuotiasta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja heidät määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Torstai-iltana Hämeenlinnassa 58-vuotias mies yritti anastaa Hätilän kaupunginosan kaupasta alkoholijuomia, eikä totellut kaupan vartijan käskytystä.

Mies uhkasi suusanallisesti lyödä vartijaa ja käveli tätä kohti. Vartija varoitti miestä voimankäytöstä useaan kertaan, tuloksetta. Vartija oli kaasuttanut miestä ja raudoittanut hänet.

Mies vietiin poliisiasemalle säilöön ja häntä epäillään näpistyksen yrityksestä, sekä järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.