Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

Väärään suuntaan peruuttanut poliisin haaviin keskustassa

Poliisipartion huomion kiinnitti maanantain aamuyöllä Hämeenlinnan Raatihuoneenkadulla ajosuunnan vastaisesti peruuttava henkilöauto.

Kuljettajaksi osoittautui ajokiellossa oleva nuori mies, joka oli jäänyt kiinni kortitta ajosta jo 7 kertaa aiemminkin vuoden sisällä.

Kuljettaja puhalsi alkometriin yli rattijuopumuksen rajan ja hänet vietiin tarkkuusalkometrikokeeseen. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.