Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Triathlonin täysmatkasta pyöräsprintterin uusi haaste

Reppu ja reissumies. Olli Miettinen aloitti vuoden 2017 cyclocrossin SM-hopeamitalilla.

Reppu ja reissumies. Olli Miettinen aloitti vuoden 2017 cyclocrossin SM-hopeamitalilla.

Olli Miettinen haukkaa ahnaasti berliininmunkkia ja juo kahvia päälle. Tämän jälkeen hän kertoo yhdeksi kauden 2017 päätavoitteekseen triathlonin täysmatkan Tahkolla elokuussa 2017. Kun maastopyöräilyn eniten nopeutta vaativan lajin XCE:n SM-mitalisti kertoo tähtäävänsä triathlonin täysmatkalle, voisi puheet helposti kuitata sokeri-kofeiinihumalan aikaansaannoksena.

Omaa mieltymystään hiilihydraattipitoiseen ruokavalioon usein itsekin ironisoiva Miettinen on kuitenkin myös neljän päivän takainen cyclocrossin SM-hopeamitalisti, samoin hopeinen mitali tuli viime kesänä maastotriathlonin SM-kisasta.

Vaikka suorituskunto on pinnalla, puheet ovat siis mietittyjä.

? Finntriathlon-sarja alkaa Vanajanlinnan sprintillä ja siitä matkat tuplaantuvat aina seuraavaan osakilpailuun. Joroisten puolimatkalle asti en ole huolissani mistään mutta sen jälkeen olen huolissani aika monesta asiasta.

Miettinen tunnetaan huolellisena valmistautujana, joka kisavauhtia hakiessaan ei säästele itseään. Ensimmäisellä triathlon-kaudellaan 2015 hän murskasi lyhyiden triathlonkisojen reittiennätyksiä. Täysmatkan ja kehosta löytyvän vauhdin yhdistäminen onkin ongelma numero yksi.

? Isoimpana haasteena näen löytää sellaiset harjoitteet, että pysyn terveenä.

Kisataktiikka täysmatkalle rakentuu Miettisen mukaan uinnista selviämiselle ja pyöräilyn läpäisemiselle niin, että jalkoja jää vielä juoksuosuudelle.

? Vaarana on paukuttaa jalat tyhjiksi jo ennen juoksua. Kaiken järjen mukaan pyörällä minun pitäisi kuitenkin pystyä ajamaan melko kovaa ilman pelkoa sippaamisesta.

Täysmatkalla juostaan lopuksi maraton. Sekään ei ole helpoin mahdollinen urakka urheilijalle joka viime vuonna joutui lonkkaleikkauksen jäljiltä pidättelemään juoksuharjoittelua.

Triathlonit ja maastotriathlonit ovat isossa osassa Olli Miettisen kautta 2017.

Triathlonit ja maastotriathlonit ovat isossa osassa Olli Miettisen kilpailukautta 2017.

Miettinen on siis aloittanut kolmannen kautensa kotikulmien seurassa Tawast Cycling Clubissa mainiosti. Cyclocross-mestaruuskisat ajettiin Suomessakin nyt kansainvälisen kilpailukalenterin mukaan eli kolmisen kuukautta totuttua myöhemmin.

? Olin SM-startissa tosi hyvässä iskussa, lähellä hyvää kesäkuntopäivää.

Tämän todistaa se, että hopeasija tuli vain 20 sekuntia ikäluokassaan maailmanluokkaan luettavan, parikymppisen Sasu Halmeen jälkeen.

Viimeksi kuluneet vuodet Miettinen on käytännössä yksin vastannut seuransa yleisten sarjojen SM-menestyksestä niin pyöräilyssä kuin triathlonissakin.

? Seuranvaihto tuntuu edelleen oikealta ratkaisulta. Yksilölaji ja yksinäinen laji tämä vieläkin harjoittelussa on, mutta nyt on edes muutama ihminen joiden kanssa voi jutella urheilusta.

Maastopyöräily on tullut Hämeenlinnassa näkyville myös Aulanko MTB:n myötä. Toukokuinen kisa kuulunee myös Miettisen ohjelmaan tänä vuonna, vaikka Vanajanlinnan sprinttitriathlon on tuolloin jo lähellä.

? Pidemmät maastopyöräkisat jäävät muuten väliin tänä vuonna. Toivon kuitenkin, että pystyn ajamaan XCE:n SM-kisoissa, vaikka kaiken järjen mukaan kesällä ei pitäisi olla enää yhtään nopeita soluja jäljellä, Miettinen puntaroi.

Hauhon Jokamiestriathlon on yksi mahdollinen kisa Olli Miettiselle myös ensi kaudella.

Hauhon Jokamiestriathlon on yksi mahdollinen kisa Olli Miettiselle myös ensi kaudella.

Kipinä jatkuvaan vaihteluun lajien sekä matkojen välillä ja erityisesti kyky toteuttaa lajinvaihtoja onnistuneesti ei Miettisen mukaan perustu mihinkään suureen salaisuuteen.

? Triathlonin painottamisessa on kyse vähän päähänpistostakin ja toisaalta työ mahdollistaa tällä hetkellä harjoittelun aika hyvin. Ikääkin on jo sen verran, että hirveästi aikaa ei ole miettiä.

Miettinen kertoo viime vuosina miettineensä, onko hän kestävyysurheilija ollenkaan. Pyörälenkeillä satasen matkat ovat olleet harvinaisuus, mutta siihen tämä vuosi tuo muutoksen.

? Kotonakin pitää jutella, että isi ei nyt tule lenkiltä tunnin päästä takaisin.

Hämeenlinnan uimahallin meneillään oleva remontti osuu Olli Miettisen treenipyrkimysten kannalta huonoon ajankohtaan. Korvaavia harjoitusmahdollisuuksia onneksi löytyy ainakin Tervakoskelta.

Parhaillaan Miettinen sanoo puntaroivansa, oliko sunnuntainen kilpailu kauden lopetus vai aloitus. Todennäköistä kuulemma on, että suorituskunto saa nyt laskea, vaikka energiaa riittäisi.

? On todella tärkeää, että vielä elo?syyskuulle riittää motivaatiota. Ja mikään ei ole hienompaa keväällä, kun pää ei kestä olla pyöräilemättä eli tien päälle on suoranainen imu.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.