Keskiviikko 28.09.2022
Nimipäivät: Arja, Lenni
Hämeenlinna
Melkein pilvistä
7°C
Tuuli: 4 m/s ENE
 

Steelersin ryhtiliikettä johtanut Ville Lastikka laukoi hattutempun ensimmäisessä liigapelissään

Ville Lastikan pelaaminen oli vakuuttavaa. Lastikka johti peliä ja laukoi mielietäisyydeltään kolme maalia.

Yli 800 katsojaa todisti Salibandyn liiga-avauksessa, miten yhden kauden Sveitsissä pelannut ihmepoika Ville Lastikka palasi Elenia-Areenalle miehenä. Uusien nimien miehittämässä Steelersin kakkosketjussa Heikki Hätösen ja Markus Siprosen (0+2) kanssa hyökännyt Lastikka teki varsinaisella peliajalla kaksi maalia ja jatkoajalla voittomaalin, kun Steelers voitti TPS:n lukemin 4?3 ja. (2?3, 1?0, 0?0, 0?1).

? Ihan kiva oli päästä pelaamaan vanhojen kaverien kanssa. Salibandya tämä vain on, oli sarja mikä tahansa. Pelaaminen Suomen liigassa on kuitenkin suunnitelmallisempaa kuin Sveitsissä, Lastikka sanoi.

Puolustaja Jere Liljenbäck oli takalinjoilla totutun luotettava.

Alku enteili kuitenkin aivan toista. TPS jatkoi siitä, mihin viime kevään vierailullaan Hämeenlinnassa jäi, ja ykkösketjun Olli Kinnunen teki kolmessa ja puolessa minuutissa vieraille 0?2-johtolukemat. Lastikka antoi viitteitä tulevasta kaventamalla ajassa 6.22, mutta kolme minuuttia myöhemmin Jani Hyytiäinen lisäsi turkulaisten johdon taas kahteen maaliin.

Steelers-maalissa aloittanut Tomi Aaltonen sai tässä vaiheessa luovuttaa torjuntavastuun Pasi Järviselle.

Puolustaja Janne Ijäs nosti hyökkäyksiä vauhdikkaasti ja oli varsinkin ottelun alkuvaiheissa hyvin esillä.

? Maalivahti maksoi koko joukkueen lepsuilusta. Me oioimme ottelun alussa puolustamisessa liikaa, selitti Steelersin päävalmentaja Jussi Sihvonen maalivahdin vaihdon taustoja.

Järvinen hyppäsikin maalin suulle kuin olisi odottanut tilaisuuttaan. Myöskin ensimmäisen Steelers-pelinsä pelannut Järvinen peitti lähitilanteet järkevästi, kaukovedoissa pallot tarttuivat hänen käsiinsä maagisesti ja harvoihin irtopalloihinkin mies reagoi käsittämättömällä nopeudella.

Yli 50 minuuttia nollapeliä TPS:ää vastaan oli aivan yhtä tärkeä osatekijä voittoon kuin Lastikan maalitkin.

Pasi Järvinen on venyttänyt ottelun loppuhetkillä kätensä taas yhteen torjuntaan.

Maalivahdin vaihto todella herättikin Steelersin pelaamaan. Lastikka kavensi illan toisella maalillaan ajassa 13.12 ja teräsmiesten viimeinenkin TPS-pelko alkoi selvästi sulaa harteilta.

Toinen erä tarjosi hyvää Steelers-pelaamista. Kotijoukkue ei enää ollutkaan pelinopeudessa altavastaaja. Erätapahtumiin nähden oikeudenmukaisesti Timo Johansson tasoitti ylivoimalla omasta toimistostaan eli maalin edestä ajassa 32.18 Nico Jonaesonin poikittaissyötöstä 3?3:een.

Timo Johansson seuraa katseellaan tasoitusmaalin painumista verkon perukoille.

Erän lopussa nähtiin myös toisenlaista draamaa, kun Markus Sipronen tavoitti kontaktitilanteessa epätasapainossa olleen Lauri Stenforsin. TPS-tähti otti happea kanveesissa pitkään ja Sipronen puolestaan sai tilanteesta viiden minuutin rangaistuksen.

Steelers kesti erän lopun ja vielä kolmannen erän alkuun neljä puoli minuuttia yllättävän hengetöntä TPS-ylivoimaa.

Tästä lähtee voittomaali. Ville Lastikka seilaa poikittaisliikkeessä noin kymmenen metriä maalista ja pyssy on viritetty.

Kotijoukkueellekin tarjottiin ylivoimaa kolmannen erän lopussa, mutta TPS piti Steelersin pois tekopaikoista. Jatkoajalla Steelers haki rohkeasti voittoa ja ajassa 61.42 Lastikka pommitti Siprosen syötöstä jälleen etäisyydeltä verkot tötterölle maajoukkuevahti Pyry Luukkosen takana.

Miehen divaripelejä nähneille monet Lastikan tunnusomaiset piirteet ovat jäljellä, mutta tehoja ja pelinopeutta on tullut vielä muutama pykälä lisää.

? Pyrin menemään samoilla vahvuuksilla millä aikanaan divarissakin, Lastikka myönteli ottelun jälkeen.

4?3! Pyry Luukkonen ei pysty pysäyttämään Ville Lastikan pommia.

Päävalmentaja Jussi Sihvonen antoi niin Lastikalle kuin koko joukkueelleenkin kiitokset.

? Vaikean alun jälkeen saimme tilkittyä puolustuspelaamisemme. TPS on erittäin kova mittari joten tulokseen täytyy olla tyytyväinen. Lastikasta voi sanoa, että paineita on varmasti ollut monesta suunnasta, mutta tuolla tavalla liigaan täytyy tulla.

Steelersillä on melkein viikon päivät aikaa sulatella avauskierroksen suursaalistaan. Lauantaina 23.9. joukkue kohtaa SB Welhot Kuopiohallissa.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.