Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 

Steelers-naiset avasi divarin jatkoaikavoitolla tiiviisti puolustaneesta O2-Akatemiasta

Lauantain pelille tyypillinen tilanne: Steelersin Sara Virtanen yrittää maalintekoa tiiviin O2-pakan keskellä, mutta hyvin torjunut maalivahti Kerttu Aro vetää pidemmän korren.

Viime kaudesta vahvasti uusiutunut Steelers-naiset jaksoi ansiokkaasti hakea voittoa 1.-divarin avausottelussaan O2 Jyväskylän akatemiajoukkuetta vastaan. Steelers hallitsi peliä alusta asti, mutta O2:n puolustusmuuri ja 20 kertaa torjunut maalivahti Kerttu Aro takasivat, että ratkaisu jäi aivan viime tippaan.

Puoli minuuttia ennen jatkoajan loppua ratkaisijaksi nousi Meri Mäkisen syötöstä Anika Holopainen (2+0). Sitä ennen Steelersin piti vielä taistella läpi varsinaisen peliajan viime sekunneilla tullut alivoima.

Steelersin Sanna Härkönen onnistui päätöserässä maalinteossa rankkarista.

? Tasalukuisina olimme jatkoajallakin selkeästi parempia ja maali oli ansaittu. Meillä näkyi se, että peli oli monille ensimmäinen divarissa ja harjoitellut asiat vähän unohtuivat pelin edetessä, puntaroi Steelersin päävalmentaja Jari Salo.

Ensimmäisen erän alku oli kuin vierasjoukkueen toiveunta.

? Ekassa erässä pidettiin hyvin palloa ja luotiin tekopaikkoja aggressiivisella karvauksella, mutta kaveri kuittasi maalit harvoista paikoistaan, Jari Salo kiteyttää.

Oranssipaitaiset vierailijat olivatkin jo neljän ja puolen minuutin jälkeen kahden maalin karkumatkalla, ennen kuin Steelers-maalivahti Viivi Laine ehti saada alleen yhtään kunnon torjuntaa. Teräspaitojen maalipaikoissa paistoi pieni hermostuneisuus, kunnes Tanja Lehtonen kavensi ajassa 8.38 Marika Ojalan syötöstä.

Tanja Lehtonen avasi Steelersin maalitilin.

Toisessa erässä Steelersin hallinta oli edelleen vahvaa ja O2:n paikat teki tyhjäksi maalissa hyvään vireeseen päässyt Viivi Laine. Vasta ajassa 29.03 Anika Holopainen onnistui takomaan irtopallon sisään. Syöttöpinnan 2?2-tasoitukseen ansaitsi Rosa Huuskonen.

? Hallittiin toistakin erää, vaikka kaveri nosti karvausta. Kolmanteen erään kaveri nosti edelleen karvausta mutta pystyimme silti hallitsemaan palloa, Salo kommentoi.

Avausmaalia saa juhlia!

Päätöserässä Sanna Härkönen siirsi Steelersin ensimmäistä kertaa johtoon rankkarista. Tasoituksen O2 teki ylivoimalla, kun Steelersin alivoimaneliöltä oli paras puhti poissa pitkän pyörityksen jälkeen.

Vähämaalinen ottelu näytti, että puolustamallakin voi päästä pitkälle.

? On vaikea purkaa pakettia, kun vastustaja tekee seinän maalin eteen. O2 peitti laukauksia tänään hyvin, tunnusti päävalmentaja Salo.

Juha Reinikainen

Marika Ojala (11) ja Sanna Koponen (4) nostamassa taas yhtä Steelers-hyökkäystä.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.