Sunnuntai 03.07.2022
Nimipäivät: Arvo
Hämeenlinna
Melkein pilvistä
18°C
Tuuli: 5 m/s L
 

Lammilaiset kuittasivat viime vuoden derbytappion

Lammin Salibandyn Matti Korhonen keräsi oikeutetusti lähes kaikkien palkintokategorioiden ykkössijat lauantaisessa paikallisottelussa Steelersiä vastaan. Elenia-Areenalla pelattu Divarikauden avausottelu päättyi LaSBin voittoon 4?3 (0?2, 2?0, 1?1, 1?0) Korhosen jatkoaikamaalilla ajassa 63.40. Korhosen käsialaa oli myös ottelun tasoitusmaali ajassa 59.30.

? Takaa tuleva joukkue on usein lopussa vahvoilla, kommentoi LasBin valmentaja Petri Kemppainen lammilaisten kuittausta viime vuoden vastaavan ottelun tappiolle.

Lopussa rinnalle ja ohi. Matti Korhonen palkittiin ottelun parhaana. Korhosen vieressä voittoa makustelevat tasoitusmaalin syöttäjä Heikki Hätönen ja LaSBin kapteeni Henri Vilén.

Lopussa rinnalle ja ohi. Matti Korhonen (oik.) palkittiin ottelun parhaana. Korhosen vieressä voittoa makustelevat tasoitusmaalin syöttäjä Heikki Hätönen ja LaSBin kapteeni Henri Vilén.

Sekä Kemppainen että ottelun avausmaalin tehnyt Steelersin Timo Johansson olivat yhtä mieltä siitä, että avauserä oli Steelersin heiniä.

? Ensimmäinen erä oli meiltä hyvä, olimme hyvin valmistautuneita otteluun. Toisessa erässä sitten nitkahti, eli ehjää 60-minuuttista etsimässä, Johansson hymähti.

Hyvä alku ei riittänyt. Timo Johansson tuulettaa 1?0-maaliaan, riemuun liittyy Miiro Maunula.

Hyvä alku ei riittänyt. Timo Johansson tuulettaa 1?0-maaliaan, riemuun liittyy Miiro Maunula.

Viime vuoden avausottelun kaltaista maalijuhlaa ei nyt nähty. Kemppainen antoi tunnustusta molempien joukkueiden maalivahdeille ja hyvin organisoidulle pelaamiselle.

? Vaikea on tehdä maaleja, kun kentällä on kaksi huippumaalivahtia, hän suitsutti omaa torjujaansa Kaapo Kettusta ja Steelersin Jaakko Vahtokaria.

Pomppu sinne, pomppu tänne, luonnehti puolestaan Johansson ottelun henkeä. Tarkka ottelu oli Steelersin hallussa aina toiseksi viimeiselle minuutille asti, jolloin se ratkaiseva “pomppu” oli Janne Ijäkselle tuomittu rangaistus ajassa 58.37.

Ilman Matti Korhosen yv-tasoitusta Herkkumaan tuotepaketit ynnä muut palkinnot olisi luultavasti kahminut Steelersin Ville Lastikka, joka osui ottelussa kahdesti ylivoimalla.

Ville Lastikka lataa toista ylivoimamaaliaan.

Ville Lastikka lataa toista ylivoimamaaliaan.

? Tappio ärsyttää totta kai ja erityisesti kun se tulee LaSBia vastaan. Tällä pelillä olisi kuitenkin voitettu monta joukkuetta, haki Johansson ilonaiheita.

Juha Reinikainen

 

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.