Maanantai 06.05.2024
Nimipäivät: Ylermi

Tuuli:
 

HPK:n puolustus testiin Jukureita vastaan

HPK saa liigassa keskiviikkona vastaansa Jukurit ja perjantaina HIFK:n. Molemmat ottelut pelataan Hämeenlinnassa. Edelliset kohtaamiset liigan nykyistä kärkikaksikkoa TPS:aa ja Ilvestä vastaan ovat näyttäneet, että suurimmat haasteet Kerholla ovat puolustamisessa.

Hyökkääjistä niin tulokkaat Danick Martel ja Heikki Huttunen kuin HPK:ssa jo pidempään viihtynyt Markus Nenonenkin ovat onnistuneet avaamaan maalitilinsä liigassa. Kahden tehdyn maalin ottelukeskiarvo ei kuitenkaan pitkälle kanna, jos mittarina pidetään päästettyjä maaleja. HPK jakaa 12 takaiskulla tällä hetkellä tämän tilaston jumbosijan KooKoon kanssa.

Kahdeksalla ulkomaalaispelaajalla maustettu, Olli Jokisen päävalmentama Jukurit on kahden ottelun jälkeen tappioitta Liigassa. Kerhon puolustusta lähtevät testaamaan muun muassa tsekkiläiset Kovarcikin veljekset ja joukkueen sisäistä pistepörssiä johtava jättimäinen latvialaishyökkääjä, KHL-kokemusta omaava Oskars Batna. Batna ja HPK:n Martel jakavat tällä hetkellä Liigan maalintekijätilaston kärkisijaa.

Omat näyttöhalunsa Jukureista saattaa olla myös HPK:n kanssa aikanaan sopimuspurkuun ajautuneella Daniel Mäkiaholla ja kolmannen Jukurit-kautensa aloittaneella ruotsalaisella tehopuolustaja Linus Nässenillä.

HIFK oli pari viikkoa sitten Hämeenlinnassa maalin Kerhoa etevämpi.

Perjantain HIFK-ottelun kenraaliharjoitus puolestaan nähtiin Hämeenlinnassa liigaa edeltävällä viikolla. Vaikka ottelussa mentiin ajoittain hieman käsijarru päällä, menettivät punapaidat kuitenkin Leo Komarovin tuossa ottelussa pitkäksi aikaa sairastuvalle. HIFK pelasi viimeksi niin avoimella taktiikalla, etteivät senkään neljä päästettyä maalia / ottelu liigassa tähän asti hämmästytä.

Jukurien tapaan HIFK on pelannut vasta kaksi liigaottelua. Joukkue kairasi jatkoaikavoiton Lukosta Raumalla mutta päästi Tapparan Tampereella loppuminuuteilla rinnalle ja ohi. HPK on ottelumarkkinoinnissaan teemoittanut perjantain ottelun rokki-illaksi ja edessä luultavasti onkin kova, harjoitusottelua merkittävästi fyysisempi taistelu.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.