Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Hiihtoseuran naiset nousivat uuteen lentoon

Maija Hakala (vas.) ja Laura Mononen eivät kirmaa kesälaitumille, vaan uuteen harjoituskauteen.

Hämeenlinnan Hiihtoseuran kolmen naiskärkihiihtäjän kausi sujui ilahduttavasti.

Laura Mononen nappasi parhaan henkilökohtaisen arvokisasijoituksensa Seefeldin MM-kisojen skiathlonissa eli yhdistelmäkisassa oltuaan 12.

Mononen oli läpi MM-kisojen suomalaisten naishiihtäjien selvä kakkonen Krista Pärmäkosken jälkeen ja talvi toi kaappiin myös monta hopeista SM-mitalia. Hiihtoseuran selkeä ykkösnimi säväytti myös muun muassa Tour de Skillä ja erityisesti Tourin loppunousussa.

? Tyytyväinen täytyy olla kauden jälkeen. Tasapainoinen ja hyvä kausi ilman fyysistä tai henkistä väsymystä. Maailmancupin kisoissa kymmenen parhaan joukkoon sijoittuminen vaatii, että moni asia on kohdallaan, Mononen puntaroi.

MM-kisoista hän nostaa esiin myös 10 kilometrin perinteisen tyylin kisan, jossa oli 14.

? Eroa viitossijaan jäi kuitenkin alle 15 sekuntia, hän muistuttaa.

Laura Monosen ura jatkuu. Edessä on arvokisoista tyhjä talvi ? seuraavaksi MM-mitaleista hiihdetään 2021 ja olympialaisesta kunniasta 2022 ? joten huomio kiintyy maailmancupeihin ja erityisesti moniin Tour-muotoisiin koitoksiin.

Vaikka selvä yksittäinen kiintopiste talvesta 2019?2020 puuttuu, täytyy Monosen mukaan kisojen kokonaismäärää silti rajoittaa jaksamisen takia.

Anni Kainulainen aikoo panostaa harjoittelussaan entistä enemmän perinteisen lyhyille matkoille.

Anni Kainulainen esiintyi alkutalvesta vahvasti muun muassa Suomen Cupin sprintissä. Hyvät esitykset toivat paikan maailmancupiinkiin, mutta tämä mahdollisuus Annilta jäi käyttämättä sairastumisen takia.

Parisprintin ja viestin SM-hopea sekä henkilökohtaisten SM-matkojen useat hyvät sijoitukset kymmenen parhaan tuntumaan kääntävät Kainulaisenkin arvion omasta kaudesta positiiviseksi.

? Tyytyväinen olen viime kauteen, muutaman napsun pystyin taas kehittymään. Uusi harjoituskausi alkoi jo maanantaina ja haen ensi talveksi edistystä varsinkin perinteisen lyhyille matkoille, valottaa Kainulainen.

Kainulainen oli taas tärkeä osa hämeenlinnalaisten voittoisaa kautta viestin Suomen cupissa.

? Kotimaan viesteissä taso on koventunut viime vuosina ja se tekee lajille varmasti hyvää, hän arvioi.

Kausi 2018?2019 jätti myös Maija Hakalan tyytyväiseksi.

? Kausi oli vuoristorataa. Vuodenvaihteeseen asti oli noususuhdannetta, mutta Imatran SM-kisat alkoivat katastrofaalisesti. Onneksi pystyin kuitenkin viestissä mitalivauhtiin.

Erityisen tyytyväiseksi Hakalan sai Äänekosken SM-kisojen kaksi sijoitusta kymmenen parhaan joukkoon, varsinkin vapaan tyylin kympin kahdeksas tila.

? Ensi kerran sitten muutaman vuoden takaisen ylikunnon pääsin suorituksellisesti lähelle sitä, mitä ennen ylikuntoa, iloitsee Hakala.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.