EM-edustaja Amanda Virkkunen taiteili voimisteluseuran kevätnäytöksessä

Hämeenlinnan Voimisteluseuran vuoden kilpavoimistelija ja tuore EM-edustaja Amanda Virkkunen esitti näytöksessä vanneohjelman.
Hämeenlinnan Voimisteluseuran kahdessa osassa järjestetyssä kevätnäytöksessä lauantaina nähtiin lajin koko kirjo jumppakoululaisista aina rytmisen voimistelun EM-kisoihin juuri nimettyyn Amanda Virkkuseen.
Siinä missä Tavastia-Areenalla järjestetty näytös päätti harrasteryhmäläisten kauden, jatkuu Amanda Virkkusen kausi Israelissa 14.?20.6. järjestettävillä EM-kisoilla.
Virkkunen ja muu kisoihin lähtevä joukkue nimettiin tällä viikolla kahden karsintakilpailun yhteispisteiden perusteella. Virkkunen on yksi kolmesta matkaan lähtevästä Suomen nuorten edustajasta.
Voimisteluseuran harrastajamäärä on noin 350.
? Olemme aika lailla optimaalisessa tilanteessa tilojen ja harrastajien suhteen, salitilaa ei paljon suuremmalle määrälle ole enää tarjota, luonnehtii puheenjohtaja Niina Kovanen.
Amanda Virkkusen PM- ja SM-menestyksen lisäksi muun muassa akrobatiavoimistelijat ovat olleet kauden mittaan menestyksekkäitä. Puheenjohtajan erikoispalkinto menikin tänä vuonna akrobatiaryhmän valmentajille ja voimistelijoille.
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.