Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 

Työkone osallisena kolarissa

Poliisi sai varhain keskiviikkoaamuna ilmoituksen Hämeenlinnan Hätilässä tapahtuneesta henkilöauton ja työkoneen välisestä liikenneonnettomuudesta. Työkoneen kuljettaja oli ajanut Aulangontietä Harvialantien suuntaan tarkoituksenaan ylittää Viipurintie.

Risteysalueella työkoneen kuljettaja törmäsi keskustan suunnasta lähestyneeseen henkilöautoon, jonka epäillään ajaneen tilanteessa päin punaisia. Törmäyksestä ei aiheutunut liikennevahinkoja, mutta auto vaurioitui ajokelvottomaksi. Henkilöauton kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Lahdessa poliisipartio kääntyi keskiviikkona puolenpäivän aikaan Kärpäsenkadulla henkilöauton perään pysäyttääkseen sen tarkastusta varten. Auton kuljettaja kiihdytti heti voimakkaasti ja pyrki pakenemaan partiota huomattavalla nopeudella Sopenkorven alueella.

Partio tavoitti lopulta auton, jolloin sen kuljettaja pysähtyi. Auton kuljettajaksi osoittautui ajokiellossa oleva keski-ikäinen mies. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Poliisipartio pysäytti keskiviikkona iltapäivällä Lahden Launeella henkilöauton, josta oli aiemmin ilmoitettu hätäkeskukseen rattijuopumusepäilyn vuoksi. Autoa kuljetti parikymppinen ajokiellossa oleva mies. Mies puhalsi alkometriin nollatuloksen, mutta hänen epäillään käyttäneen muita huumaavia aineita.

Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.