Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 

Tanssin päivän tapahtuma Hämeenlinnan torilla

Kansainvälistä Tanssin päivää juhlistetaan Tanssin päivän tapahtumalla Hämeenlinnan torilla perjantaina 29.4. kello 17 alkaen. Tapahtumassa ovat tänä vuonna esityksillään mukana Sibelius-opisto, Vanajaveden opisto, Bellazes, Pivotkerho, Carmenin Kenkä, Hämeenlinnan Tanssi- ja Liikuntakeskus, Hämeenlinnan kansantanssinuoret, Eetu Päivinen ja MyFlow.

Tämän vuoden Tanssin päivän julistuksen lukee Hämeenlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu sekä liikunta- ja urheiluvaikuttaja Sari Rautio. Tapahtumassa jaetaan myös Tanssin päivän ruusu ansioituneelle hämäläiselle tanssivaikuttajalle. Tapahtuman lopuksi tanssitaan yhteistanssi.

Kansainvälistä tanssin päivää vietetään 29.4. tanssin uudistajana tunnetun Jean-Georges Noverren (1727?1810) syntymäpäivänä. Kansainvälisen Teatteri-instituutin tanssikomitea nimesi huhtikuun 29. päivän Kansainväliseksi tanssin päiväksi vuonna 1982. Suomessa tanssin päivää on vietetty jo vuodesta 1981 lähtien. Hämeenlinnassa tanssin päivän tapahtuman järjestää Hämeenlinnan seudun tanssin ammattilaiset ry / Sisä-Suomen tanssin aluekeskus. (Reska.fi)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.