Tiistai 27.02.2024
Nimipäivät: Torsti

Tuuli:
 

Runebergin päivänä vietetään kaksikielistä juhlaa

Runebergin päivänä 5. helmikuuta Suomalaisen Naisliiton Hämeenlinnan yhdistys ry ja Tavastsvenskar rf järjestävät yhdessä kaksikielisen Runebergin päivän juhlan kello 18
Wetterhoffin Wanhassa Kutomossa, Palokunnankatu 9.

Illan ohjelmassa huomioidaan erityisesti Fredrika Runeberg kirjailijana, ei vain miehensä muusana ja runebergintortun luojana.

Hänen vaiheitaan ja ajatteluaan valottaa Fredrikan elämään perehtynyt ja siitä kirjan kirjoittanut Merete Mazzarella, joka puhuu hänestä omiin, kirjansa taustatyöhön liittyviin tietoihin ja oivalluksiin perustuen. Puhe tulkataan suomeksi.

Fredrika Charlotta Runeberg (os. Tengström) oli ensimmäisiä suomalaisia romaanikirjailijoita. Hän lukeutuu Suomen merkittävimpiin varhaisiin naiskirjailijoihin ja naisten oikeuksien puolestapuhujiin. Romaanien ohella hän saavutti suosiota myös lyhyillä kertomuksillaan.

Elinaikanaan 1800-luvulla Fredrika jäi suuresti runoilijamiehensä Johan Ludvigin varjoon, koska sen aikainen ajattelu piti naisen tärkeimpänä tehtävänä kodin ja lasten hoitoa.

Kun kielitaitoinen ja kirjallisesti lahjakas Fredrika myöhemmin Helsingfors Morgonblad -lehden päätoimittajana työskennelleen miehensä pyynnöstä alkoi kirjoittaa lehteen artikkeleita ja proosatekstejä sekä tehdä käännöksiä ja oikolukua, hän käytti salanimeä, sillä julkisuuden ei katsottu sopivan naiselle.

Mutta naiseudella on monet kasvot, ja jo 1900-luvulla hänet nostettiin merkittävien suomalaisten kirjailijoiden joukkoon.

Tilaisuudessa on muutakin ohjelmaa: Vanajan kamarikuoron lauluryhmä esittää musiikkia, Camilla Strang ja Tuula Salin tulkitsevat sekä Fredrikan että Johan Ludvigin runoja ja molempien yhdistysten puheenjohtajat, Ritva Karinsalo ja Petteri Kaleva, toivottavat illan vieraat tervetulleiksi.

Päätössanat esittää Suomalaisen Naisliiton Hämeenlinnan yhdistyksen varapuheenjohtaja Pirkko Keskinen.

Tilaisuus kestää reilun tunnin. Pääsymaksu sisältää runebergintortun ja kahvin tai teen.

Kahvitarjoilu alkaa jo kello 17.15, jolloin on mahdollisuus vapaaseen tutustumiseen puolin ja toisin.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.