Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

Pääkirjastolla esillä syksyn kirjasatoa

Nelli Hietala. Kuva © Heikki Halme, Karisto.

Kanta-Hämeen kirjailijayhdistys Vana-66 järjestää Syksyn Kirjasato -tapahtuman Hämeenlinnan pääkirjastolla, Wetterin auditoriossa tiistaina 29.10. kello 18. Yleisölle on esitellä seuraavia uutuusteoksia:

  1. Anna-Kaisa Linna-Ahon kiitetty esikoisromaani Paperijoutsen (Otava 2019) kertoo pienen kylän ihmissuhteista jatkosodan aikana.
  2. Nelli Hietalan nuortenkirja Elämää eteisessä, Miia Martikainen (Karisto 2019) kertoo nuoren naisen kasvutarinan sivuten samalla eri kulttuurien omimista sekä ihmisiin kohdistuvia ennakkoluuloja.
  3. Hanna Kökön nuortenkirja Rocky, Rauha ja rakkaus (Kustannus-Mäkelä 2019) on “cosy crime” -dekkari, jossa riittää sekä kihelmöivää jännitystä että rakkautta.
  4. Juhani Niemen uutuusteos Tulin pitkin Härkätietä – tarinoita kotikaupungista (Karisto 2019) on väkevä ajankuva Hämeenlinnan paikallisesta historiasta ja sodanjälkeisistä kasvun vuosista.
  5. Tapani Baggen kirjoitustahti on kiihkeä, tänä vuonna häneltä on ilmestynyt lähes 10 teosta, joista nyt esillä on ensisijaisesti dekkari Pitkä kosto (Crime Time 2019), selkokirja Marskin keppi ja muita kertomuksia (Avain 2019) sekä nuortenkirja Katoava muumio (Karisto 2019) sarjasta, jonka toinen osa sai Runeberg Junior 2019 -kunniakirjan. Kaikkiaan Bagge on julkaissut toista sataa kirjaa kaikenikäisille, etupäässä jännitystä ja huumoria. Hän kirjoittaa myös kuunnelmia, näytelmiä, sarjakuva- ja tv-käsikirjoituksia sekä laulutekstejä.

Kahdesti vuodessa järjestetystä Kirjasato-tapahtumasta on tullut odotettu perinne, jota on jopa viimeisten parin?kolmen vuoden aikana täydennetty useilla muilla kirjallisuustapahtumilla, kuten erillisillä lastenkirjatuokioilla, dekkari-illoilla ja muilla teemallisilla kirjailijatapaamisilla. Kirjasadot ovat perinteisesti intiimin lämminhenkisiä. Kirjailijoita haastattelevat Vanan hallituksen jäsenet ja kuulijoilla on mahdollisuus samassa yhteydessä esittää kysymyksiä kirjailijoille.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.