Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Mustalaismusiikkia maailman huipulta – Gipsy Devils saapuu konsertoimaan Verkatehtaalle

Verkatehtaalla on mahdollisuus kuulla uniikkia musiikkia Slovakiasta.

Slovakialainen Gipsy Devils on yhdistelmä klassista musiikkia, jazzia, etnoa ja flamencoa maustettuna kunnon tujauksella virtuositeettia, intohimoa ja temperamenttia.

Yli 35 maassa konsertoineen yhtyeen virtuoosimaisuus on lumonnut ympäri maailmaa, ja nyt yhtye saapuu Verkatehtaalle.

Gipsy Devils on ainutlaatuinen yhdistelmä muusikoita, jotka synnyttävät oman virtuositeettinsa voimalla uusia sovituksia ja rakentavat mielenkiintoisia kokonaisuuksia yhdistellen eri musiikkilajeja.

Kappaleiden seasta voi kuulla otteita vaikkapa Mozartilta, Brahmsilta ja Paganinilta. Gipsy Devilsillä on aivan omaleimainen ja uniikki tyyli, jossa kuuluu mustalaismusiikin lisäksi vaikutteita erityisesti slovakialaisesta kansanmusiikista. Yhtyettä on tituleerattu yhdeksi maailman parhaista maailmanmusiikin yhtyeistä.

Orkesteri on soittanut muun muassa Konzerthausissa Berliinissä, Lontoon Royal Opera Housessa, Melbournen Concert Hallissa ja viimeisimpänä kiertueellaan Kiinassa.

Heitä on kuultu myös niin Vancouverin kuin Lontoon olympialaisissakin. Nyt tämä maailmalla valloittanut show saapuu Suomeen ja Verkatehtaalle jossa Gipsy Devils esiintyy lauantaina 1.9. kello 19.

Verkatehdas järjestää konsertin yhteistyössä Slovakian suurlähetystön kanssa.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.