Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

Linna Cruising lähestyy

Kumi palaa moottoriradalla burnis-kisassa. Kuva: Iiro Lilja

Kumi palaa moottoriradalla burnis-kisassa. Kuva: Iiro Lilja

Suosittu ajoneuvotapahtuma Linna Cruising järjestetään jälleen tuttuun ajankohtaan 7.?8.8. Viime kesänä tapahtuma keräsi liki kymmentuhatpäisen yleisön ja 1.500 harrasteajoneuvoa Ahveniston moottoriradalle ja iltabilepaikat ääriään myöden täyteen. Palaute oli kautta linjan hyvää. Suomen mittapuussa tapahtuma sijoittuu TOP 3:een.

Talvipakkasilla pienempi tiimi on suunnitellut tulevaa tapahtumaa ja kesää kohti remmiin liittyi jälleen isompi ryhmä harrastajia sekä tukijoita. Tulevan tapahtumaviikonlopun aikana voimansa yhdistää liki parisataa ihmistä, jotta tapahtuma saadaan järjestettyä kansalle laadukkaana.

? Konseptia on kehitelty mahdollisuuksien rajoissa sitä mukaa kun tilausta suuremmille kuvioille on ollut, sanoo tapahtuman luotsaaja Harri ?Hii? Savolainen.

Linja-autokuljetuksiin on panostettu Ahveniston rata-alueella sekä myös iltabileitä ajatellen. Moottoriradan perimmäisestä nurkasta pääsee nyt onnikalla varikkoalueelle ja takaisin. Iltabileisiin ja sieltä keskustaan kulkee niin ikään myöhennetyt bussit väliä linja-autoasema-Aulanko-tori aina pilkkuun asti molempina iltoina.

Molempien iltojen K18-bilepaikkoina toimivat sekä Aulanko Areena että Night Club Hugo. Ohjelma alkaa livemusiikilla perjantaina 7.8. Aulanko Areenalla cruisingin etkobileistä. K18-avajaisklubille on vapaa pääsy. Varsinainen tapahtuma on lauantaina 8.8. kello 10 alkaen Ahveniston moottoriradalla.

Ohjelma lauantain tapahtumassa koostuu livemusasta, torialueesta myyntikojuineen, harrasteajoneuvoista, burniskisasta, ruuasta, juomasta ja tietysti tuttavista. Lapsille on pomppulinna. Paikalla on myös pin stripe-taiteilija, paintball- tarkkuusammuntaa ja paljon muuta.

Päivätapahtuma päättyy noin 30 kilometrin reitin käsittävään Sibelius 150 vuotta -juhla-ajeluun hämäläisissä maisemissa. Harrasteajoneuvoista koostuva ajelu starttaa kello 17 Ahveniston moottoriradalta moottoripyörät kärjessään ja kulkee Parolan ja Aulangon kautta Hämeenlinnan keskustan läpi edelleen Tampereen tietä päättyen Tiiriöön Prismalle.

Järjestäjä pätkii letkaa tarkoituksenmukaisesti, jotta hälytysajoneuvot, julkinen liikenne ja muut tienkäyttäjätkin tulee huomioitua. Aivan yhtenäistä autojen helminauhaa ei tästä syystä tulla näkemään. Ajelu kestää tunnista kahteen ja järjestäjä toivoo kärsivällisyyttä kanssaliikkujilta ajelun ajan.

Katselupaikkoja on reitin varrella monia. Mikäli haluaa seurata letkaa ja nähdä paljon ihmisiä, on keskusta oikea paikka ja jos taas haluaa olla väljemmässä yleisössä, kannattaa hakeutua syrjemmälle, esimerkiksi Aulangolle. Keskustan alueelle kannattaa tulla ajoissa saadakseen hyvän paikan katsella. Reittiselitys tarkemmin tapahtuman nettisivuilla www.linnacruising.com.

Laura Majaniemi

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.