Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Keräysstartti: Punainen Sulka tuo vipinää myös seudun tanssilavoille

Hämeenlinnan, Hattulan ja Janakkalan Lions-klubit tempaisivat auki valtakunnallisen Punainen Sulka -keräyksen lauantaina Goodmanissa. Tapahtuman juonsi Punainen Sulka -lähettiläs, lion Kaisa Liski.

Kaisa Liski juonsi lauantaina järjestetyn Punainen Sulka -keräyksen avaustapahtuman.

Kaisa Liski juonsi lauantaina järjestetyn Punainen Sulka -keräyksen avaustapahtuman.

Valtakunnallisena tavoitteena on kerätä 5 miljoonaa euroa, ja keräyksen tuotto käytetään nuorten syrjäytymisen estämiseen useiden palvelujärjestöjen kanssa yhteistyössä. Neljäsosa tuotosta käytetään klubien valitsemiin kohteisiin omalla alueella.

Avaustapahtumassa esiintyi paikallisten klubien avustuskohteina olevia lapsia ja nuoria, joita Kaisa Liski  myös haastatteli. Hämeenlinna Huskies Cheerleadersin tytöt esittivät oman tanssillisen numeronsa, jossa nähtiin akrobatiaa, hyppyjä ja nostoja.

Mukana oli myös Miniteatterin 12-vuotias Otto Rantanen, joka näyttelee parhaillaan muun muassa Kultalammessa, sekä partiolaisia, joita Hämeenlinnan seudulla on useita satoja. Kaikki he tulevat saamaan aikanaan tukea järjestönsä kautta. Lion Jari Nurmi musisoi esiintymislavalla esitysten ja haastattelujen välillä.

Klubien jäsenet ovat jo nyt kehitelleet mielikuvitusrikkaita tapahtumia, joiden yleisötuloilla kampanjaa rahoitetaan tuotemyynnin ja muiden keräysten ohella. Hämeenlinnan seudulla tällaisina tapahtumina järjestetään muun muassa tansseja paikallisilla tanssilavoilla loppukesästä 2016.

Seitsemättä kertaa käynnistyvä Suomen Lions-liiton varainhankinta-aktiviteetti Punainen Sulka avattiin kymmenen vuoden tauon jälkeen. Ensimmäisen vuonna 1972 kampanjoidun Punaisen Sulan ja kahden näönsuojelukeräyksen kokonaistuotto nykyrahaksi muutettuna kohoaa noin 46 miljoonaan euroon.

Hämeenlinna Huskies Cheerleadersin tytöt esittivät oman ohjelmanumeronsa.

Hämeenlinna Huskies Cheerleadersin tytöt esittivät oman ohjelmanumeronsa.

Avustuskohteina ovat olleet nuoret, lapset, sydänsairaat, vammaiset, veteraanit ja nyt kerätään Suomen nuorisolle. Arviolta noin 50.000 suomalaista on syrjäytymisvaarassa tai ovat jo syrjäytyneet yhteiskunnan laitamille.

Lions-liiton keräyskumppaneiksi on valikoitunut seitsemän koko maassa toimivaa järjestöä, joiden kautta avun on tarkoitus löytää perille. Nämä järjestöt ovat Tukikummit, Lasten ja Nuorten säätiö, Partiolaiset ? Scouter, ehkäisevää päihdetyötä tekevä EHYT, nuorten mielenterveysseura YEESI, Näkövammaisten Liitto ja Aseman lapset ry:n Walkers-toiminta.

Keräyksen teema on Tue Nuorta Itsenäisyyteen. Leijonien tavoitteet itsenäisyyden pitkällä polulla ovat elämänhallinta, syrjäytymisen ehkäiseminen, mielenterveys ja päihteettömyys. Yhteistyön edellytyksenä on ollut juuri mainittujen arvojen tukeminen.

Keräystavoitteena olevat 5 miljoonaa euroa on tarkoitus luovuttaa lokakuussa 2017 edellä mainituille järjestöille. Lisäksi on huomioitava, että varoja lahjoittavat klubit saavat palautuksena 25 prosenttia tilittämästään summasta, ja tämä summa kohdennetaan lahjoittajaklubin kotikunnan nuorisotyötä tekevien järjestöjen toimintaan.

Punainen Sulka-kampanjan suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Kampanja päättyy kesäkuun lopussa 2017. (Reska.fi)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.