Juhliva Sibelius-opiston harmonikkaorkesteri esiintyy yhteissoittokonsertissa

Harmonikkaorkesteri soittamassa 6.-luokkalaisten itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Kuva: Miika Kangasniemi / Hämeenlinnan kaupunki.
Hämeenlinnan teatterin päänäyttämöllä esitetään sunnuntaina maaliskuun 26. päivänä valtakunnallisen harmonikkapäivän yhteissoittokonsertti kello 16 alkaen. Konsertissa juhlitaan myös samalla Sibelius-opiston Harmonikkaorkesterin 20. juhlavuotta.
Lavalla nähdään kaikki Sibelius-opiston harmonikkaryhmät eli Piccolot, Junioriharmonikat, Seilin katusoittajat ja Harmonikkaorkesteri. Tämän lisäksi toisella puoliajalla esiintyy nykyisistä oppilaista ja alumneista koostuva Totale-orkesteri. Lavalla nähdään yhteensä noin 60 harmonikansoittajaa.
Ohjelmassa on lapsille ja nuorille sävellettyä ja sovitettua musiikkia, tango nuevoa, elokuvasävelmiä sekä pop- ja rock-musiikkia. Liput ovat myynnissä Verkatehtaan lippukaupassa ja Ticketmasterilla.
Sibelius-opiston harmonikkaorkesterit ovat voittaneet useana vuonna harmonikkaorkesterien ja -yhtyeiden Suomen mestaruuden ja viimeisin voitto on vuodelta 2022.
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.