Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Hovinkartanon taidekeskuksen kesänäyttelyt ja tapahtumat on peruttu

Hovinkartanon rakennuksia on vuosien mittaan kunnostettu näyttelykäyttöön sekä työskentely- ja majoitustiloiksi taiteilijoille. Kuva: Jouni Lehtonen.

Koronapandemiasta johtuvien poikkeusolojen ja kokoontumisrajoitusten vuoksi järjestäjät ovat tehneet päätöksen perua Hauhon Hovinkartanoon kesäksi 2020 suunnitellut taidenäyttelyt, tapahtumat sekä taiteilijaresidenssitoiminnan.

Hovinkartanoon oli tulossa kesällä työskentelemään kansainvälisiä kuvataiteilijoita eri puolilta maailmaa. Matkustusrajoitusten vuoksi heidän tulonsa Suomeen on vaikea järjestää, joten taiteilijaresidenssitoiminnan sulkeminen alkavan kesän osalta on perusteltua ja vastuullista.

? Olemme lähettäneet taiteilijoille tiedon kesän tilanteesta ja residenssin sulkemisesta tämän vuoden osalta. Toivotamme kansainväliset taiteilijat tervetulleiksi vieraaksemme kesällä 2021, mikäli olot silloin ovat vakiintuneet koronan osalta, Hovinkartanon omistaja Riitta Tarvainen kertoo.

Näyttelytiloihin oli tulossa kotimaisten ja kansainvälisten kuvataiteilijoiden ja valokuvaajien näyttelyitä heinäkuun ajaksi. Samalle ajalle oli tarkoitus järjestää erilaisia taidetapahtumia konserteista työpajoihin. Kesän tapahtumakalenterissa oli myös valtakunnallinen maalaustapahtuma Hovinkartanon pihamiljöössä.

? Nämä kaikki tapahtumat joudutaan perumaan. Suunnittelu- ja valmistelutyöt eivät kuitenkaan mene täysin hukkaan, sillä tarkoituksenamme on järjestää suunnitellut tapahtumat ja näyttelyt soveltuvin osin kesällä 2021, Riitta Tarvainen kertoo taidekeskuksen tulevaisuudesta.

Hovinkartanon taidekesä olisi järjestyksessään jo 33. Ensimmäinen Taidehovin valtakunnallinen kuvataidenäyttely järjestettiin Hovinkartanon jugendlinnassa kesällä 1988. Vuodesta 2006 alkaen toiminta on laajentunut taidekeskukseksi ja taiteilijaresidenssiksi, kun useita vanhoja Hovinkartanon rakennuksia on kunnostettu näyttelykäyttöön sekä työskentely- ja majoitustiloiksi taiteilijoille.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.