Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

Hauhon Musiikkijuhlat soi myös Wetterhoffin talolla

Mikko Ivars on toinen Hauhon Musiikkijuhlien perustajista. Kuva: Heikki Tuuli.

Heinäkuussa järjestettävillä Hauhon Musiikkijuhlilla kuullaan neljä konserttia Hauholla, Rengossa, Hattulassa ja festivaalin uudessa konserttipaikassa, Wetterhoffin talossa Hämeenlinnassa.

Festivaalin aloittaa Rengon kirkossa nokkahuiluvirtuoosi Eero Saunamäki seuranaan cembalisti Päivi Vesalainen.

Saunamäki on erittäin monipuolinen muusikko. Vanhemman musiikin lisäksi hän on myös tilannut ja kantaesittänyt ahkerasti uutta ohjelmistoa nokkahuilulle.

Työskentely Kaartin soittokunnassa on tuonut hänet myös suuren yleisön tietoisuuteen viimeistään 2021 Linnan juhlien nokkahuilutaituroinnin aiheuttaman laajan mediajulkisuuden myötä.

Hauhon musiikkijuhlien residenssiyhtye Virtuosi di Kuhmo on tietenkin jälleen mukana ja tuo yleisön kuultavaksi Hattulan kirkossa 7.7. tuttuun tapaan myös harvinaisempaa ohjelmistoa, tällä kertaa Woldemar Barguielin okteton jousille vuodelta 1850.

Mukana VdK:n konsertissa soittavat taiteelliset johtajat sellisti Mikko Ivars ja alttoviulisti Olli Kilpiö iloitsevat erityisesti siitä, että Wagnerin laulujen solistiksi on saatu kansainvälisestikin erittäin arvostettu sopraano Tiina-Maija Koskela.

Hauhon kirkossa esiintyy maamme jousikvartettien yksi vakaista kulmakivistä, Kamus. Heidän seuraansa Franz Schubertin jousikvintettoa tulkitsemaan liittyy myös vuoden ?Nuori Taiteilija?, sellisti Maria Morfin Venäläinen.

Vuonna 2003 syntynyt Maria voitti viime syksynä ensi kertaa järjestetyn Porvoon sellokilpailun ja esiintyy myös omassa resitaalissaan Hämeenlinnan Wetterhoffissa yhdessä pianisti Valeria Resjanin kanssa.

Wetterhoffin talon Vanhassa kutomossa Maria Morfin Venäläisen ohjelmistoon kuuluu Einojuhani Rautavaaran Sydämeni laulu, Gaspar Cassadón Vihreän paholaisen tanssi ja Ludwig van Beethovenin Sonaatti pianolle ja sellolle D-duuri, op.102/2.

Viime vuoden kokemukset festivaaliviikon ulkopuolella järjestetyistä konserteista olivat erittäin positiivisia ja tänäkin vuonna tullaan vielä julkaisemaan lisää kiinnostavaa ohjelmaa.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.