Perjantai 01.07.2022
Nimipäivät: Aaro, Aaron
Hämeenlinna
Selkeää
13°C
Tuuli: 2 m/s IEI
 

Hauholla huvitellaan historian hyväksi

Hauho-Seura järjestää lauantaina 14. maaliskuuta illallistanssiaiset Hauhon pitäjähistorian kolmannen osan kirjoitushankkeen hyväksi. Tavoitteena on saada Hauhotalo täyteen. Hauho-Seuran emännät valmistavat illallisen talkoilla.

Jalalla koreasti. Kuvassa illallistanssiaisten tunnelmaa vuodelta 2014. Kuva Jouni Lehtonen.

Jalalla koreasti. Kuvassa illallistanssiaisten tunnelmaa vuodelta 2014. Kuva Jouni Lehtonen.

Illan menu sisältää kattauksen hauholaisia herkkuja. Illan ohjelmassa on muun muassa filosofian tohtori Ilkka Teerijoen puheenvuoro. Hän on Hauhon historian kolmannen osan kirjoittaja. Lisäksi illallisen lomassa esiintyy mezzosopraano Susanna Mattila, häntä säestää pianisti Markku Helko.

Nuoret taitavat muusikot Juha Lehtonen ja Iina Sihvonen esittävät Sibeliuksen juhlavuoden kunniaksi Finlandian. Illan päätteeksi laitetaan jalalla koreasti tanssiorkesteri Kohisevien Voxien tahdissa.

Hauhon historian kolmannen osan kustannusarvio on noin 250.000 euroa. Hämeenlinnan kaupunki osallistuu hankkeeseen 90.000 eurolla. Teoksen on määrä valmistua vuoden 2018 lopulla. (Reska.fi)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.