Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

Häme-päivää vietetään Poronpolun yhteydessä

Vuoden 2016 Häme-päivää vietetään syyskuun 25. päivänä Poronpolun yhteydessä Lopella. Tapahtumakeskus sijaitsee Riihisalossa osoitteessa Rautakoskentie 421. Lähtö jo 50. Poronpolulle Riihisalosta tapahtuu kello 9?12. Tiedossa on järjestäjien mukaan Etelä-Suomen suurin kuntoliikuntatapahtuma.

Reittivaihtoehtoja on viisi, 5 kilometrin perhereitistä aina vaativampaan 30 kilometrin reittiin. Neljän pisimmän reitin kulkijat ylittävät Marskin salmen joko kapulalossilla tai soutuveneellä. Poronpolku tarjoaa elämyksiä myös lapsiperheille.

Pirunlinnassa sijaitsee maahisten, menninkäisten ja peikkojen valtakunta. Saattaapa siellä nähdä myös vuohia. Pirunkallioiden läheisyydessä Hämeen luontokeskus esittelee toimintaansa sekä lähialueiden ulkoilureittejä ja Lopen Erähuvilan pihalla Pirjetan Partio paistaa muurinpohjalettuja.

Matkan varrella on useita huoltopisteitä, joista voi ostaa syötävää ja juotavaa. Riihisalossa on kenttäkeittiöstä ostettavissa hernekeittoa ja puffetti palvelee koko tapahtuman ajan. Pihamaan tuotetorilla on myynnissä loppilaisia maalaistuotteita. Reippaan ulkoilun jälkeen halukkaat voivat saunoa ja uida Riihisalossa.

Syyskuun 24. päivänä samoissa maisemissa ajetaan rento retkipyöräilytapahtuma Poronpolun polkaisu. (Reska.fi)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.