Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

Adventti alkaa Hoosiannalla ja myyjäisillä

Ensimmäistä adventtisunnuntaita vietetään 29.11.. 1. adventti on yksi kirkkovuoden suosituimmista pyhistä. Kirkkoihin kokoonnutaan laulamaan Hoosianna-virttä ja aloittamaan uutta kirkkovuotta. Adventtimessujen ohella Poltinahon seurakuntatalolla on koko perheen perhemessu kello 12 ja vauvakirkko perheen pienimmille kello 16.

Kaikki joulunajan tapahtumat Hämeenlinnan seurakunnissa löytyvät helposti osoitteesta Hämeenlinnanseurakunnat.fi/joulu. Joulusivustolle on koottu tietoa jouluperinteestä ja siellä julkaistaan muun muassa jouluisia askarteluvinkkejä.

Sunnuntaina aloittaa lähetyksensä myös Jouluradio, joka soittaa joulumusiikkia loppiaiseen saakka. Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan rahoittamana radio kuuluu Hämeenlinnassa taajuudella 91,0 MHz. Osoitteessa Jouluradio.fi voi kuunnella kahdeksaa nettiradiokanavaa.

Tämän vuoden uutuuksina Julradion-kanavalla kuullaan laajemmin eri pohjoismaiden musiikkia, myös Islannista. Rouhea joulu -nettikanavan valloittaa viikonloppuisin reiviradio, joka tarjoaa loistavan kattauksen jouluista pikkujouluetkoille sopivaa tanssimusiikkia. Xmas-kanavalla kuullaan samettista, svengaavaa joulumusiikkia, kuin suoraan amerikkalaisesta jouluelokuvasta. Mukana ovat Elvis, Sinatra ja myös Justin Bieber.

Lähetysjärjestöt ja kansainvälisen työn järjestöt pitävät perinteiset yhteiset myyjäiset lauantaina 28.11. kello 11.30?14 keskusseurakuntatalossa, Rauhankatu 14. Järjestöjen myyjäisissä on tarjolla käsitöitä, puutöitä, suolaisia ja makeita leivonnaisia, karjalanpiirakoita, arpoja, etnotavaraa, kirjoja, kortteja, joulukoristeita, tekstiilejä ynnä muuta.

Myyntipöytänsä kattavat Suomen Lähetysseura, Kirkon Ulkomaanapu, Naisten Pankki, Hämeenlinnan Diakoniayhdistys, Israel-rukouspiiri, Evankeliumiyhdistys, Valkonauha, Hanna-piiri ja Terijoen ystävyysseurakunta sekä Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan omat Missioköksät ja Puupäät.

Vapaaehtoinen työ lähetyskannatuksen keräämiseksi tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia käytännön palvelutehtäviin. Lähetyksen hyväksi myyjäisiä, lounaita ja kahvituksia järjestävät Missioköksät sekä miesten puutyöpiiri eli puupäät ovat tästä hyvä esimerkki. Missioköksät tarjoilevat myyjäisissä jouluisten leivonnaisten ja ruokalahjojen lisäksi keittolounasta 8 euron hintaan.

Sunnuntaina 29.11. järjestetään myyjäiset ja kirpputori Rengon seurakuntatalolla kello 11.20?15. (Reska.fi)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.