Torstai 18.04.2024
Nimipäivät: Valto, Valdemar

Tuuli:
 

Päihtynyt kuljettaja ja häiriökäyttäytymistä kauppakeskuksessa Hämeenlinnassa

Poliisi sai tiistaina puolenpäivän aikaan ilmoituksen henkilöauton ulosajosta Lammilla. Paikalla selvisi, että henkilöauton kuljettaja oli suistunut Ronnintiellä vasemmalle kaatuvassa kaarteessa ulos tieltä, minkä seurauksena auto oli pyörähtänyt katolleen.

Autoa kuljettanut mies toimitettiin tapahtumapaikalta sairaalaan tarkastettavaksi. Auton hieman alle 50-vuotiasta mieskuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänelle suoritetun puhalluskokeen perusteella lisäksi törkeästä rattijuopumuksesta.

Hämeenlinnan keskustassa sijaitsevan kauppakeskuksen vartijat olivat poistamassa kauppakeskuksessa häiriötä aiheuttanutta noin 40-vuotiasta miestä, mutta mies vastusti poistamista vastaan hangoittelemalla ja väkivallalla uhkaamalla.

Vartijat luovuttivat rautoihin laitetun miehen poliisille. Poliisipartio toimitti miehen putkaan rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi sekä kirjasi miehelle sakon järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.