Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

Päihtyneen kuljettajan epäillään uhanneen sivullista ilmoittajaa puukolla Lahdessa

Poliisipartio havaitsi lauantaina iltapäivällä Hämeenlinnan Harvialantiellä henkilöauton, joka törmäsi kääntyessään lumipenkkaan. Partio päätti tarkastaa kuljettajan ajokunnon. Auton kuljettajaksi osoittautui hieman alle 40-vuotias ajokiellossa oleva mies, joka puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävät lukemat. Törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta epäilty mies määrättiin tarkkuusalkometrikokeen jälkeen väliaikaiseen ajokieltoon.

Poliisipartio pysäytti lauantaina iltapäivällä Hämeenlinnan keskustassa henkilöauton, jonka kuljettajana toimi kortiton hieman yli 30-vuotias nainen. Naiselle suoritettu puhalluskoe näytti nollaa, mutta huumepikatesti sen sijaan osoittautui positiiviseksi. Naista epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Poliisi sai lauantaina iltapäivällä ilmoituksen Lahden keskustassa epävarmasti liikkuneesta henkilöautosta. Auton kuljettaja oli pysähtynyt parkkipaikalle Lahden keskustassa ja uhannut asiasta ilmoittanutta henkilöä puukolla. Kuljettaja oli tämän jälkeen yrittänyt vielä poistua autolla paikalta, mutta jäänyt kiinni lumipenkkaan. Poliisipartio tavoitti paikalta hieman yli 30-vuotiaan miehen, jolla ei ollut auton kuljettamiseen oikeuttavaa ajo-oikeutta. Mies puhalsi lisäksi alkometriin rattijuopumuksen rajan ylittävät lukemat. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja laittomasta uhkauksesta. Mies toimitettiin verikokeeseen ja hänet otettiin kiinni rikoksesta epäiltynä.

Kuvituskuva. Kuva: Uutispalvelu Juha Reinikainen.

Poliisipartio pysäytti lauantai-iltana Lahden keskustassa henkilöauton, jota kuljetti keski-ikäinen ajo-oikeudeton mies. Mies puhalsi alkometriin nollatuloksen, mutta hänelle suoritettu huumepikatesti oli positiivinen. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Autossa matkustajana olleen miehen epäillään syyllistyneen vaarallisen esineen hallussapitoon pitämällä hallussaan nyrkkirautaa.

Poliisi pysäytti sunnuntaina heti puolenyön jälkeen liikenteenvalvonnan yhteydessä Lahden Renkomäessä henkilöauton, jonka nelikymppinen mieskuljettaja puhalsi alkometriin sallittua suuremmat lukemat. Törkeästä rattijuopumuksesta epäilty mies määrättiin tarkkuusalkometrikokeen jälkeen väliaikaiseen ajokieltoon.

Liikenteenvalvontaa suorittanut poliisipartio pysäytti myöhään lauantai-iltana Hartolan keskustassa henkilöauton, jonka hieman alle 30-vuotias mieskuljettaja puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävät lukemat. Törkeästä rattijuopumuksesta epäilty mies määrättiin tarkkuusalkometrikokeen jälkeen väliaikaiseen ajokieltoon.

Poliisipartio havaitsi partioinnin yhteydessä varhain sunnuntaiaamuna selvästi ylinopeutta edenneen henkilöauton Janakkalassa valtatiellä 3. Partio lähti tavoittamaan autoa ja mittasi tämän nopeudeksi 161 km/h paikassa, jossa nopeusrajoitus on 100 km/h. Auton kuljettajaksi osoittautui ajokiellossa oleva hieman yli 20-vuotias mies. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Poliisi sai myöhään lauantai-iltana ilmoituksen Forssassa ikkunoita rikkovasta miehestä. Paikalla selvisi, että hieman yli 20-vuotias mies oli suutuspäissään rikkonut asunnon ikkunan lumilapiolla, minkä jälkeen muut läsnäolijat olivat pitäneet aggressiivista miestä maassa. Myös poliisia kohti uhmakkaasti käyttäytynyt mies jouduttiin laittamaan käsirautoihin. Vahingonteosta epäilty mies otettiin kiinni ja toimitettiin poliisin suojiin rauhoittumaan.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.