Torstai 03.12.2020
Nimipäivät: Meri, Vellamo
Hämeenlinna
Pilvistä
-1°C
Tuuli: 4 m/s E
 

Linnan Kehityksen sijoittumisen tiimiin vahvistusta

Linnan Kehityksen toimitusjohtaja on Kari Saarinen.

Viime vuonna toteutetun yrityskyselyn kautta kontaktoitiin 5.500 yritystä, ja soittokierroksen tulokset puhuvat Hämeenlinnan vetovoiman puolesta ? peräti 90 prosenttia yrityksistä näki Hämeenlinnan seudun positiivisessa valossa yritys- ja liiketoiminnan kannalta.

Linnan Kehityksen sijoittumispalvelutiimi oli vuonna 2019 mukana 20 yrityksen ja niiden myötä 266 työpaikan sijoittumisprosessissa Hämeenlinnaan.

Yksi työllisyysvaikutuksiltaan merkittävimmistä sijoittumisista oli kotimainen puhtaan sisäilman rakennuksia valmistava Fixcel Group Oy, joka avasi alkuvuodesta uuden tuotanto- ja varastotilan Hämeenlinnan yrityspuisto Moreeniin.

? Hämeenlinnassa on mielenkiintoiset näkymät sijoittumisten kannalta. Moniin tuotanto- ja logistiikka-alan tilatarpeisiin pystymme vastaamaan suoraan ilman rakentamistakin. Tarjolla tai tulossa on useita mielenkiintoisia ja uudenaikaistettuja tiloja esimerkiksi moottoritien välittömässä läheisyydessä Tiiriön kupeessa, pohtii Linnan Kehityksen sijoittumispalveluiden johtaja Ari Räsänen.

? Kiertokapulan alue kasvaa ja vahvistuu uusien toimijoiden myötä vuonna 2020. Myös kasvukäytävän keskipisteeseen Etelä-Suomen suurimmaksi yritysalueeksi rakentuvan MOREn kehittämistä kiertotalous ohjaa vahvasti.

Linnan Kehityksen sijoittumispalvelutiimi auttaa aktiivisesti uusia sijoittuvia yrityksiä sijoittumisprosessin jokaisessa vaiheessa, oli kyseessä sitten toimitilat, lupa-asiat, yhteistyöverkostojen rakentaminen tai vaikka sopivien asuntojen etsintä yritysten työntekijöille.

Tiimin uutena asiantuntijana aloitti maaliskuun puolessa välissä Riia Laurila.

? Olen aiemmin työskennellyt sekä Kehittämiskeskus Oy Hämeessä että Linnan Kehityksellä, eli paluu tuttuun taloon on innostavaa. Kokemusta yrityskehittämisestä ja sijoittumisista olen hankkinut tällä välin Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskuksella sekä Janakkalan kunnalla.

? On hienoa päästä taas kehittämään Hämeenlinnaa. Hämeenlinna on kaunis asua ja elää, yrityksille sijainniltaan loistava ja kaupungissa on potentiaalia vaikka mihin.

? Tämä poikkeuksellinen ajankohta toki haastaa uuden työn aloittamista, mutta antaa myös mahdollisuuden tarkkaan perehtymiseen ja sitä kautta uutta pontta tarttua toimeen, kun korona-kriisi on ohi.

? Riia Laurila on erittäin osaava ja monipuolinen vahvistus tiimiimme, Räsänen iloitsee.

? Vaikka tiimimme on pieni, olemme ajan hermoilla siitä, mitä yritykset tarvitsevat ja meillä on Suomen parhaat väylät ja verkostot käytettävissämme. Julkisen puolen toimitila- ja sijoittumispalveluiden tarjoajalle on selvästi kysyntää, varsinkin kuin yritykset saavat kauttamme kaiken tarvitsemansa avun ns. avaimet käteen ?palveluna. Ja mikä parasta, palvelumme on yrityksille täysin ilmaista, Räsänen pohtii.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.