Lasten ja nuorten harrastustoimintaan tukea lahjoitusvaroin
LähiTapiola Loimi-Häme keväällä pyysi asiakkailtaan ehdotuksia lahjoituskohteiksi 20.000 euron lahjoituksille toiminta-alueensa yhdistyksille.
– Asiakkaiden omistamana keskinäisenä yhtiönä haluamme olla vaikuttamassa toiminta-alueemme hyvinvointiin erityisesti lasten ja nuorten osalta. Nyt lahjoitettavan 20.000 euron lisäksi lahjoitimme viime vuoden lopussa Mieli ry:n Sekaisin-chat toimintaan 50.000 euroa, LähiTapiola Loimi-Hämeen toimitusjohtaja Lauri Riekkola kertoo.
Suurimmat tuensaajat olivat Lasten liikunnan tuki, Asenne ry ja Loimaan Palloseura.
– Toukokuussa järjestetyn äänestyksen aikana saimme yli sata ehdotusta paikallisista yhdistyksistä. Ehdotuksista kävi ilmi, että monen yhdistyksen talous on joutunut koville korona-aikana, kertoo markkinointi- ja viestintäpäällikkö Ulla Teittinen LähiTapiola Loimi-Hämeestä.
4.000 euron lahjoitukset saivat Lasten Liikunnan tuki Hämeenlinnasta, Asenne ry Forssasta ja Loimaan Palloseura ry.
Muita tuen saajia olivat Akaan Tuunauspaja ry sekä nuoriso-osastot Forssan, Tuulosen Kirkonseudun, Sääksjärven sekä Idänpään ja ympäristön VPK:sta.
Hämeenlinnassa toimivalla Lasten Liikunnan tuella on kaksi perustehtävää, jotka ovat lasten ja nuorten liikuttaminen sekä nuorten koulutuksen ja työllistymisen tukeminen.
Lasten Liikunnan Tuki järjestää päivittäin noin 400 koululaiselle aamu- ja iltapäivätoimintaa, liikuntaleikkikouluja sekä ylläpitää PeuhuKahvilaa. Lisäksi Lasten Liikunnan Tuki järjestää vuosittain loma-ajan toimintaa noin 300 lapselle.
– Joka kesä Lasten Liikunnan Tuki mahdollistaa 20-25 alle 18-vuotiaalle kesätyön, ja lähes sata koululaista ja opiskelijaa tutustuu työelämään tai suorittaa eri pituisen harjoittelun yhdistyksessä vuosittain. Lahjoitusraha käytetään liikuntavälihankintoihin, kertoo Juha Liedes Lasten Liikunnan Tuki ry:stä.
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.