Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 

Kulttuuri- ja liikuntapalkinnot tonnin

Kaupungin tiukka taloustilanne heijastuu myös kulttuuri- ja liikuntapalkintoihin. Hämeenlinnan elämänlaatulautakunta yrittää ensi vuonna pitää menonsa samoina kuin vuonna 2014 ja torstain kokouksessaan lautakunta päätti, että vuonna 2015 kaupungin kulttuuri- ja liikuntapalkinnon summa on 1000 euroa. Päätös tehtiin kokouksessa muutetun esityksen pohjalta. Alkuperäisessä esityslistassa palkintosummaksi ehdotettiin 5000 euroa.

Palkinnon myöntämisen perusteista päätettiin muun muassa, että saaja on joko hämeenlinnalainen tai Hämeenlinnan kulttuurin tai liikunnan hyväksi työskennellyt henkilö tai yhteisö. Palkinnon perusteena on joko yksittäinen kulttuuri- tai liikuntateko tai pidempiaikainen työskentely kulttuurin tai liikunnan hyväksi. Palkinnolla kaupunki haluaa rohkaista ja kannustaa kulttuurin ja liikunnan alalla toimivia henkilöitä ja yhteisöjä. Vuonna 2014 palkinnot saivat Eräs Teatteriyhdistys ry ja Kalvolan Keihäs ry.

Kaupunki itsekin venyi sentään pieneen liikuntamyönteisyyteen, sillä elämänlaatulautakunta päätti kuntalaisaloitteen pohjalta, että Sairion luistelukentälle tuodaan ensi talveksi koppi luistinten vaihtamista varten. Hämeenlinnan Yhteiskoulun kentällä olevan parakkikoulun vuoksi kentän luistelualue on huomattavasti pienentynyt ja Sairion kenttää vastaavasti käytetään enemmän. Sairion kentän laidalla ei ole ollut aikaisemmin luistimien vaihtoon tarkoitettua koppia, mutta ensi talveksi sellainen paikalle rahdataan sekä liikuntatuntiluistelua että vapaa-ajan luistelua varten.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.