Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 

Kotihälytykset kärjessä joulunpyhinä

Hämeen poliisillla oli tehtävämäärällisesti normaali vuorokausi. Tehtäviä kertyi noin 200.

Osassa kodeissa oli Joulurauha unohtunut ja erilaisia meteli-ja kotihälytyksiä olikin aivan riittävästi sekä Kanta-Hämeessä että Päijät-Hämeessä.

Noin kello 21.30 aikaan sai partio sivullisesta tiedon, että Forssassa Lehmuskadulla oli auto ajautunut pois ajoradalta ja kaatanut katuvalon. Ilmoittaja oli tunnistanut kuljettajan.

Partion mennessä paikalle ei tapahtumapaikalta enää tavattu kuljettajaa, eikä häntä tavoitettu puhelimitse. Poliisi jatkaa asian selvittämistä.

Kello 20 sai poliisipartio tehtäväksi mennä Turenkiin Ratastielle, missä ilmoittajaa oli pahoinpidelty toisen miehen toimesta.

Tapahtumapaikalla selvisi, että pahoinpidelty mies oli kutsunut rikoksesta epäillyn miehen asuntoonsa, jossa asunnon haltija olikin alkanut haastamaan vieraalleen riitaa.

Tilanne eteni painiksi, jossa asunnon haltija oli jäänyt toiseksi. Vieras oli tämän jälkeen lyönyt ja potkinut maassa makaavaa asianomistajaa. Asianomistajan vammat eivät vaatineet välitöntä hoitoa.

Hiukan puolenyön jälkeen sai partio Riihimäellä tehtäväksi mennä selvittelemään taksikuskin ja asiakkaan välistä kiistaa.

Taksikuski oli ottanut noin 35-vuotiaan päihtyneen naisen kyytiinsä Lasitehtaantieltä. Nainen oli halunnut taksin vievän hänet Juhanintielle.

Kesken matkan oli nainen alkanut väittämään, että taksikuski ei aja oikeaa reittiä kohteeseen. Taksikuski kutsui paikalle poliisin selvittämään asiaa mutta nainen ei halunnut maksaa poliisin läsnä ollessakaan kyytiä, vaikka taksikuskilla oli osoittaa sekä kyytiläiselle että poliiseille käyttämänsä reitti. Asiaa tutkitaan lievänä petoksena.

Noin kello 17.00 poliisi sai ilmoituksen ulosajosta VT24:lla Kalliolassa Hollolassa. Partion tullessa paikalle selvisi ulosajaneen auton kuljettajan kertomana, että hän oli joutunut väistämään vastaantulevaa autoa, joka oli ohittanut vaarallisesti edellä ajaneita autoja.

Paikalle pysähtyneet todistajat kertoivat yhtenevästi tapauksesta ulosajaneen kuljettajan kanssa. Onnettomuuden aiheuttanut auto kuljettajineen tavattiin vähän matkan päästä pysähtyneenä.

Autoa kuljettanut noin 20-vuotias nainen myönsi teon. Naista epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin paikan päällä ajokieltoon.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.