Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

Koronatartunnat leviävät erityisesti nuorten joukossa

Kanta-Häme jatkaa koronatartuntojen osalta kiihtymisvaiheessa. Taudin ilmaantuvuusluku viimeksi kuluneiden 14 vuorokauden aikana on ollut nousussa ja on nyt 148/100.000. Varmistettuja koronatapauksia maakunnassa on nyt 2.784 ja karanteenissa on parhaillaan noin 750 henkilöä. Luvut ilmenevät johtajaylilääkäri Sally Leskisen tämänpäiväisestä yhteenvedosta.

Tartunnat leviävät maakunnassa nyt erityisesti nuorten parissa. Edellisen viikon aikana todetuissa tartunnoissa lähteenä ovat olleet usein yksityisjuhlat ja niistä saadut jatkotartunnat. Tartuntoja ja karanteeneja on aiheutunut runsaasti myös kouluista. Taudinjäljitys on tiukoilla ja helpotusta ei näy viikkoihin.

Kaikista kantahämäläisistä täyden rokotussarjan on saanut 52,7 prosenttia eli 90.802 henkilöä. THL ehdotti, että kolmas koronarokoteannos annettaisiin tehosteena niille, jotka ovat saaneet koronarokotuksen rokotusjärjestyksen kärkipäässä 3 – 4 viikon annosvälillä. Tähän ryhmään kuuluu koronapotilaiden parissa toimivaa terveydenhuoltohenkilöstöä sekä muun muassa hoivakotien iäkkäitä asukkaita ja heitä hoitavia työntekijöitä, joista suuri osa rokotettiin nykyistä lyhyemmällä annosvälillä alkuvuodesta 2021.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.