Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

Kiinteistönvälityksessä alkuvuonna vahvaa kasvua

Kiinteistönvälityksen alkuvuosi on lähtenyt käyntiin vahvan kasvun merkeissä. Vuoden 2016 ensimmäinen vuosipuolisko tuotti mukavan 12 prosentin kokonaisliikevaihdon kasvun edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna, kertoo Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto KVKL.

Välitysalalla soiva sävel on tällä hetkellä positiivinen.

– Tunnelmat ovat lupaavat. Se näkyy kokonaisluvuista. Liikevaihtoaan kasvattaneita yrityksiä on nyt enemmän kuin supistuvia. Esimerkiksi kuluvan vuoden toisella neljänneksellä voimakkaasti eli yli 15 prosenttia liikevaihtoaan kasvattaneita yrityksiä oli alalla jo 46 prosenttia, kertoi KVKL:n toimitusjohtaja Jukka Malila KVKL:n valtakunnallisessa seminaarissa Helsingissä.

Myös kiinteistönvälitysalan henkilöstömäärä on jatkanut alkuvuonna selvää vahvistumistaan: tammi-maaliskuussa väki lisääntyi 4,2 prosenttia ja huhti-kesäkuussa 3,4 prosenttia vuodentakaisista ajankohdista.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.