Keskiviikko 28.09.2022
Nimipäivät: Arja, Lenni
Hämeenlinna
Melkein pilvistä
11°C
Tuuli: 4 m/s ENE
 

VR:lle Hämeestä liuta kysymyksiä ja ehdotus junavuorojen muutoksista

Hämeenlinnan kaupunki ja Hämeen liitto ovat tehneet VR:lle yksityiskohtaisen esityksen juna-aikataulujen parantamiseksi. Taustalla ovat sekä takavuosina tehdyt, Hämeenlinnassa pysähtyvien junavuorojen vähennykset että VR:n uusien, 26.3. käyttöön otettavien aikataulujen aiheuttamat huononnukset. 26.3. alkaen matka-ajat pitenevät Tampere-Helsinki -välillä noin 10 minuutilla ja Hämeenlinnasta Helsinkiin noin 5 minuutilla.

Olennaisin heikennys kaupungin ja Hämeen Liiton mielestä ovat muutokset lähtö- ja saapumisajoissa Helsingin päässä.

? Virka-aikaa noudattavien pendelöitsijöiden ja työmatka-asioijien on erittäin vaikeaa saavuttaa jatkossa täyden työviikon edellyttämät työtuntimäärät, ehtiä työpaikoille Helsingissä ajoissa aamulla ja esimerkiksi päiväkoteihin Hämeenlinnassa iltapäivällä ennen niiden sulkeutumisaikaa, Hämeenlinnan kaupunki ja Hämeen Liitto toteavat.

Esitetyt lisävuorot mahdollistaisivat hämäläistoimijoiden mukaan sen, että työssäkäyvät pääsevät töihin myös ratatyön aikaan. Kohtaamisessaan VR:n johdon kanssa 22.3. Hämeenlinnan kaupungin ja Hämeen liiton edustajat toteavat, että lisäraiteiden ja kevään kehysriihen suhteen näkemykset ovat VR:n kanssa yhteneväiset. Kaupungin ja liiton edustajat odottavat sen sijaan VR:ltä vastauksia muun muassa seuraaviin kysymyksiin:

  1. Kuinka kauan meneillään olevien korjaustöiden aiheuttama ongelma pääradalla
    tulee kestämään?
  2. Milloin VR siirtyy taas normaaliaikatauluihin?
  3. Millaiset nuo normaaliaikataulut tulevat olemaan?
  4. Kuinka täynnä junat ovat tällä hetkellä?
  5. Milloin juniin saadaan riittävä määrä vaunuja?
  6. Joko VR:n lipunmyyntijärjestelmä toimii oikein? Näyttääkö järjestelmä kullekin asemavälille myydyn paikan varatuksi vain juuri tuolla kyseisellä välillä, vai virheellisesti jollakin pidemmällä välillä?
  7. Vuonna 2017 VR lupasi kertoa aikeistaan Hämeenlinnan asemarakennuksen kehittämisen suhteen. Näistä aikeista ei toistaiseksi ole kuultu. Hämeenlinnan kaupunki on valmis neuvottelemaan asemarakennuksen siirtymisestä kaupungin omistukseen.

Kansalaisaktiivisuus aiheen suhteen on ollut valtavaa, liitto ja kaupunki toteavat.

? Alueen asukkaat ovat oman ymmärrettävän huolensa vuoksi aktivoituneet. Hämeenlinnan kaupunki tulee aktiivisesti etsimään ratkaisuja omassa toimivallassaan oleviin kysymyksiin ja odottaa vastaavaa kehittämisasennetta myös valtionyhtiö VR:ltä.

Liiton ja kaupungin tiedotteessa muistutetaan myös, mitä Ympäristöministeriö lausui tuoreessa maakuntakaavalausunnossaan:

? Kanta-Hämeen sijainnilla merkittävien kasvu- ja kuljetuskäytävien varrella sekä Hämeenlinnan roolilla maakuntakeskuksena on keskeinen merkitys osana valtakunnallista aluerakennetta ja kaupunkiverkostoa, jonka kehittämisedellytyksillä on valtakunnallista merkitystä.

MUUTOSEHDOTUKSET

Hämeenlinna-Helsinki

Tampereelta klo 7:02 lähtevä Pendolino S40, joka nyt ajaa Hämeenlinnan ohi, muutetaan pysähtymään lyhyesti Hämeenlinnassa. Juna olisi Helsingissä nykyaikataulun mukaan klo 8:44. Tämä korvaisi nykyisen Hämeenlinnasta 7:49 lähtevän junan.

Tampereelta klo 10:02 lähtevä IC 20, joka nyt ajaa Hämeenlinnan ohi, muutetaan pysähtymään lyhyesti Hämeenlinnassa. Juna olisi Helsingissä nykyaikataulun mukaan klo 11:44.

Helsinki-Hämeenlinna

Helsingistä klo 15:14 lähtevä IC 27, joka nyt ajaa Hämeenlinnan ohi, muutetaan pysähtymään lyhyesti Hämeenlinnassa.

Helsingistä klo 20:14 lähtevä Pendolino, joka nyt ajaa Hämeenlinnan ohi, muutetaan pysähtymään Hämeenlinnassa.

TAUSTA

  • VR muutti 2016 kaukoliikenteen aikatauluja siten, että yhteensä 14 nopeaa junaa ryhtyi ajamaan Hämeenlinnan ja Riihimäen ohitse pysähtymättä. Sittemmin vuonna 2017 VR lisäsi voimakkaan asiakaspalautteen seurauksena joitakin nopeita junavuoroja aamu- ja iltapäiviin. VR lisäsi myös taajamajunavuoroja ja poisti niissä pääsääntöisesti junan vaihdon Riihimäellä. Matka-aika taajamajunalla on kuitenkin Hämeenlinna-Helsinki -välillä merkittävästi IC-junaa hitaampi.
  • Noin tunnin junatiheys Hämeenlinnasta etelään ja pohjoiseen on toiminut nykyaikataulujen (25.3. saakka) mukaan pääosin, joskin päivän mittaan epätasaisesti. Keskeinen puute Helsingin suuntaan on ollut, että Hämeenlinnasta ei ole päässyt Helsinkiin klo 12:ksi. Tämän tulisi olla mahdollista esimerkiksi työkokousten vuoksi.
  • Kokoukset rytmittyvät tyypillisesti joko aamu- tai iltapäivään, joten puolen päivän ajankohta on erityisen merkityksellinen. Taajamajunat eivät nykytilanteessa ole todellinen vaihtoehto. Ne eivät tarjoa Hämeenlinnasta Helsinkiin saakka liikkuvalle toimivaa kulkumuotoa.
  • Junakalusto ja junien sisustus eivät mahdollista asianmukaisesti työn tekemistä eikä ilman vaunuhenkilökuntaa liikkuvaa junaa koeta rauhalliseksi tai edes turvalliseksi. Matkustajat mieltävät lähijunaliikenteen nykyisellä kalustolla tapahtuvaksi hitaaksi liikenteeksi. Tulevaisuuden lähijunaliikenteen tulee kuitenkin olla nykyisen IC-liikennöinnin tasoa kaluston ja matka-ajan puolesta.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.