Maanantai 08.08.2022
Nimipäivät: Sylvi, Sylvia, Silva
Hämeenlinna
Sadekuuroja
11°C
Tuuli: 1 m/s IEI
 

Vanajanlinnassa istutetaan tuhat puuta

Vanajanlinnan on aikoinaan rakennuttanut Carl Wilhelm Rosenlew. Linnan historiaa esitellään sunnuntaina juhlasalissa, esityksen kesto on noin puoli tuntia.

Vanajanlinnassa istutetaan sunnuntaina lokakuun 6. päivänä tuhat puuta. Samalla Vanajanlinnan ja Linna Golfin tilat ovat avoinna yleisölle kello 13?16. Puuntaimet lahjoittaa Hämeenlinnan kaupunki ja avoimien ovien vieraat saavat istuttaa puun Vanajanlinnan alueelle.

? Puun istuttamisella haluamme tehdä jotain konkreettista ilmaston hyväksi. Puut sitovat tehokkaasti hiiltä ilmakehästä ja ne ovatkin tärkeitä hiilinieluja taistelussa ilmastonmuutosta vastaan. Tutkimusten mukaan puiden istuttaminen on tehokas ja edullinen keino torjua ilmastonmuutosta. Metsä on myös hyvän mielen koti, sanoo Mika Walkamo Vanajanlinnasta.

Päivän aikana esitellään myös Vanajanlinnan tiloja ja historiaa. Päälinnan rakentaminen aloitettiin sata vuotta sitten vuonna 1919. Linna valmistui vuonna 1924. Varsinaisia juhlallisuuksia ei vielä tänä vuonna järjestetä, mutta viiden vuoden kuluttua kylläkin.

? Viimeistään silloin kannattaa tulla katsomaan, miten oma puu on lähtenyt kasvamaan, toteaa Vanajanlinnan toimitusjohtaja Marko Majamäki.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.