Valtuusto: Isojen hankkeiden loppusilaukset tänään pöydällä
Hämeenlinnan kaupunginvaltuustossa käsitellään tänään kolmea kaupungin kehityksen ja kaupunkikuvan kannalta merkittävää asiaa. Ammattiopisto Tavastian asemakaavamuutoksella mahdollistettaisiin toimintojen laajentaminen Hattelmalantien kampuksella, osittain viereiselle pellolle.
Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy:n 13 miljoonan euron lainantakaus lisäjärjestelyineen mahdollistaisi uimahallin remontin aloittamisen kesäkuussa.
Kaupunkikuvallisesti merkittävän Turuntie 1:n hankkeen, eli kahden puurakenteisen vuokratalon peruskorjaus ja uudisrakennuksen teko, puolestaan on jo alkanut viime vuonna sisätilojen purkutöillä.

Hämeenlinnan Asunnot Oy:n toimitusjohtaja Matti Riekkola (oik.) ja rakennustöitä konsultoiva Jarmo Luukkanen tutustuivat Turuntie 1:n kohteeseen viime elokuussa.
? Nyt muutkin työt alkavat edistyä. Pääurakoitsija on Hämeen Saneeraus- ja Rakennuspalvelu ja urakan valmistuminen on vuonna 2017, kertoo toimitusjohtaja Matti Riekkola Hämeenlinnan Asunnot Oy:stä.
Kaupunginvaltuuston päätettävänä tänään oleva 5,1 miljoonan euron lainantakaus Hämeenlinnan Asunnot Oy:lle edellyttää, että asunto-osakeyhtiö luovuttaa kaupungille takaussummaa vastaavan kiinteään omaisuuteen perustuvan vastavakuuden.
Hämeenlinnan uimahallia päästään remontoimaan ja laajentamaan suunnitellusti kesäkuusta alkaen, jos kaupunginvaltuusto myöntää takauksen Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy:n ottamalle, enintään 13 miljoonan euron lainalle.
Valtuustolle esitetään lisäksi, että viime vuoden maaliskuussa tehty päätös hankkeen rahoittamisesta muutetaan vuosittaisesta oman pääoman ehtoisesta sijoituksesta toiminta-avustukseksi. Kustannus kaupungin talouteen olisi rakennushankkeen vuosipoistojen suuruinen, noin 600.000 euroa vuodessa.
Kyseessä on tekninen muutos ja molemmissa vaihtoehdoissa taustalla on se tosiasia, että liikuntahalliyhtiö ei kykene rahoittamaan poistoja tuotoillaan, kuten Elenia Areenan investointi on osoittanut.
Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy:n tuore toimitusjohtaja Tuire Pöyhiä odottaa kaupunginvaltuuston päätöstä innolla, jotta varsinainen urakkasopimus pääurakoitsijaksi valitun Lujatalo Oy:n kanssa päästään allekirjoittamaan.
? Aikatauluista on keskusteltu viime viikolla urakkaneuvotteluissa ja urakoitsija on valmis aloittamaan työt suunnitellusti. Ulkotyöt pystytään ehkä aloittamaan jo toukokuussa, Pöyhiä kertoo.
Pöyhiän mukaan pääurakoitsija on myös jo tehnyt omia esisopimuksiaan aliurakoitsijoiden kanssa. Sopimus pääurakasta allekirjoitetaan vasta kaupunginvaltuuston päätökseen liittyvän valitusajan umpeuduttua.
Remontin suunniteltu valmistumisajankohta on elo?syyskuussa 2017. Remontin aikana käytössä ovat muut uimapaikat eli kesäaikana Ahveniston maauimala ja talvella Lammin uimahalli ja Aulangon kylpylä.
Teknisen uusimisen lisäksi uimahallia suurennetaan. Halliin rakennetaan noin 400 neliömetrin sisäliikuntatila, kuntosali ja pukuhuoneita laajennetaan. Uimahyppytornin viereen on tarkoitus rakentaa vesijuoksuallas. Lisäksi allastilat korjataan ja vanha tekniikka ajanmukaistetaan.

Uimahallin ulkoasu muuttuu jättiremontissa täysin. Hämeenlinnan kantakaupungin vuonna 1976 rakennettuun uimahalliin kuljetaan tämän näköisen julkisivun kautta enää kolmisen kuukautta.
Tavastian asemakaavan hyväksyminen mahdollistaisi lisärakentamisen Punaporttina tunnetulla alueella sijaitsevalle kampukselle, jota on rakennettu vuosina 1989, 1990 ja 1994. Uudisrakennukseen on tarkoitus sijoittaa sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan tilat. Näiden aineiden opetus tapahtuu nykyisin Myllymäen laella entisen ammattikoulun tiloissa.
? Kun saadaan kaikki kuntoon, niin kesällä on tarkoitus aloittaa työt, sanoo Koulutuskuntayhtymä Tavastian hallituksen puheenjohtaja Vesa Kaloinen.
Hankkeen käytännön edistäminen rahoittamisineen ja urakoitsijoiden valintoineen Kaloisen mukaan alkaa, kun valtuusto on tehnyt päätöksensä.
Hämeenlinnassa myös lukiokoulutus on keskittymässä joko Hattelmalantielle tai Myllymäkeen.
Juha Reinikainen
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.