Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Torilla ei tänä vuonna isoa joulunavausta, mutta luvassa paljon pienempää ohjelmaa

Hämeenlinnan torille marraskuun 22. päiväksi suunniteltu iso joulunavaustapahtuma jää järjestämättä. Pienempiä tapahtumia on kuitenkin tarjolla alkaen kauppakeskus Goodmanin joulunavauksesta huomenna ja ylihuomenna.

Perjantaina marraskuun 20. päivänä kello 9.20 alkaen torilla vietetään Lapsen oikeuksien päivää, ohjelmassa on muun muassa lasten konsertti, johon yhdistetään torin joulukuusen valojen sytytys ja kaupungin tervehdys.

Kauppapaikka Tavastilassa joulua avataan lauantaina 21.11. Sunnuntaina 29.11. kello 15 ohjelmassa on adventtihartaus toripuiston portailla.

Joulukuun kuukausimarkkinat ovat vuorossa tiistaina joulukuun 1. päivänä ja 2.12. kello 16 avataan torin jääkenttä, joka tänä vuonna tehdään torin apteekin ja esiintymislavan puoleiselle osalle.

Ohjelmaa torilla on luvassa myös sunnuntaina joulukuun 13. päivänä jolloin lauletaan Kauneimmat joululaulut ja ihastellaan Lucian päivän kulkuetta. Lauantaina 19.12. ohjelmaa on tarjolla Joulumarkkinoiden ympärillä, tuolloin nähdään muun muassa Tulishow jäällä.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.