Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

TAVASTILA: Kaupunkilainen pääsee kapellimestariksi

Nopeimmille tarjotaan maanantaina 30.1. kello 11.30?12.30 mahdollisuus johtaa 3?5 minuutin ajan Hämeenlinnan kaupunginorkesteria Kauppapaikka Tavastilan yläaulassa. Tapahtuman vetäjänä toimii professori Jorma Panulan assistentti Lauri Haapanen ja tilaisuuden juontaa Leni Lustre-Pere orkesteriyhdistyksen hallituksesta.

Jokainen tilaisuudessa johtanut saa osuutensa jälkeen pienen, kevyen ja vapaamuotoisen suullisen palautteen tapahtuman vetäjältä. Johdettava musiikki on hyvin selkeätä ja Lauri Haapanen johtaa kappaleet tarvittaessa malliksi, mutta kuitenkin niin, että pääosassa pienen orkesterin kanssa ovat tällä kertaa poikkeuksellisesti Hämeenlinnan kaupunkilaiset eivätkä ammattimuusikot tai musiikinopiskelijat.

Kokeilemaan orkesterin johtamista on haastettu ja haasteeseen myöntävästi ovat vastanneet kaupunginhallituksesta Vesa Kaloinen, kaupunginvaltuustosta Pentti Nyholm, Kaupunkikeskustayhdistyksen Sari Hagemeier, Alusaasuliike Siron yrittäjä Anne Kallio-Lehtimäki, Urheilulinnan yrittäjä ja Kauppapaikka Tavastilan Yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja Markku Ruohomäki.

Mukaan pyydetään ottamaan leikkimielistä huumoria lounasajan musiikkitapahtumaan mukavan yhdessäolon merkeissä.

Tapahtuman järjestää Kauppapaikka Tavastila osana aktiivisesti toimivaa Hämeenlinnan ydinkeskustaa. Tilaisuuden alussa 60-vuotias Hämeenlinnan Sydänyhdistys luovuttaa Kaupungille lahjoittaman sydäniskurin, jonka yhditys toivoi sijoitettavan Kauppapaikka Tavastilaan. Uudistunut ja uudistuva Kauppapaikka Tavastila täyttää 15 vuotta ja synttäreitä tullaan vuoden aikana juhlimaan monella eri tavalla.

(Reska.fi)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.