Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Seitsemäs Sibeliusfantasia liikkuu Tuonelan maisemissa

Valtteri Tolppi on kurssikaverinsa kanssa suunnitellut Nuottiavainpolun Lyseon rastin.

Valtteri Tolppi on kurssikaverinsa kanssa suunnitellut Nuottiavainpolun Lyseon rastin.

Perjantaina, syyskuun 16. päivänä järjestettävä Sibelius-fantasia ja täysikuu takaavat tapahtuman runsaslukuiselle ystäväjoukolle jälleen kerran mahtavan perjantai-illan.

Seitsemäs fantasia liikkuu luonto- ja vesiteeman mukaan Tuonelan maisemissa, joten dramatiikkaakaan ei puutu.

Illan tarinan ideoineella Juulia Tapolalla on jo kolmas ohjauskerta. Hän nauttii siitä, että jälleen kerran Tuomas Katajala saapuu kiireittensä keskellä laulamaan Sibeliusta.

Hän sanoo, että esiintymislavaa on suurennettu ja myös korotettu, että kauempaakin näkyisi. Niin että viisituhantinen yleisö olisi näkemästään tyytyväinen.

Perjantai-iltana kello 20.30 alkavassa tapahtumassa kuullaan peräti 15 Sibeliuksen kappaletta.

Mukana ovat tutut esiintyjät: Linda Haakana, Frans Valkama, Tuomas Katajala, Silja Ahonen, Elias Koivisto, Opriina Opas, Erkki Korhonen, Fenix Showdancers sekä Kamarikuoro Vokaali, Vanajan laulu, Hämeenlinnan Mieskuoro ja Laulu-Siukut.

Kuorot kuutamolla -tapahtuma toteutuu entiseen tapaan keskustan ravintoloissa. Jatkot juhlitaan Raatihuoneenkellarissa.

Koko perheen iloisessa kaupunkitapahtumassa liikutaan rastilta toiselle sibeliaanisessa hengessä. Seitsemällä rastilla on ohjelmaa ja tekemistä kaikenikäisille. Nuottiavainpolku alkaa Sibeliuksen puistosta kello 10 lauantaina.

Sitä seuraavat Hämeenlinnan lyseo, Sibeliuksen syntymäkoti, Café Laurell, Arx-talo, Sibelius Center sekä Verkatehdas.

Lyseon tapahtuman vetää Valtteri Tolppi, jonka mukaan koululla on musiikkia nonstoppina: jousikvartetti, sekakuorokvartetti ja pianisti. Valtteri on Sibelius-fani ja hän haluaa jättää näin jälkensä koulun historiaan.

Sibelius-Centerissä voi laulaa karaokea Leena Aarnipuun johdolla. Elävän jukeboxin lumoista voi siirtyä vielä Sinfonia Lahden kello 15 alkavaan konserttiin.

Sinne pääsee vitosella, jos kiertää vähintään kolme rastia ja kerää merkinnät. Tällä tavoin kannustetaan kokonaisia perheitä tulemaan kuuntelemaan sinfoniaorkesterin esiintymistä tuoreen kapellimestarin Dima Slobodenioukin johdolla.

Anneli Heräjärvi

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.