Torstai 18.04.2024
Nimipäivät: Valto, Valdemar

Tuuli:
 

Pysäkin Pyrähdys kutsuu kävelemään Kumppanuustalolta linnalle

Pitäisi jotain liikkua tai keppiä heiluttaa sanoo Mirja, yksi Pysäkin kävijöistä. Hän ei ole ajatuksen kanssa yksin, samankaltaisia kommentteja kuuluu useasta suunnasta. Erityisesti koronan aikana kotoa lähtemisen ja osallistumisen kynnys ovat kasvaneet. Liikkuminen yhdessä ja sovitusti kannustaa lähtemään ja toimimaan.

Vapaaehtoiskeskus Pysäkki kutsuu kaikki mukaan kävelemään yhdessä Pysäkin pyrähdys -kävelytempaukseen.

– Lähdemme Kumppanuustalolta ja kävelemme yhdessä rantoja pitkin Linnanpuistoon saakka. Kävelyn päätteeksi Linnanpuistossa vapaaehtoinen ohjaa tasapainoharjoituksia, kertoo Pysäkin toiminnanohjaaja Jenni Orjasniemi.

– Tulkaa mukaan näyttämään, että kyllä hämeenlinnalaiset osallistuvat, lisää Orjasniemi.

Pysäkin pyrähdys lähtee osoitteessa Kirjastokatu 1 sijaitsevan Hämeenlinnan Kumppanuustalon viereisestä Lottapuistosta maanantaina maaliskuun 13. päivänä kello 13 kohti Hämeensaaren rantaa, josta matka jatkuu noin kello 13.20.

Seuraava pysähdys tehdään Ystävyydenpuistossa noin kello 13.40. Kävely päätetään kello 14 Linnanpuistoon, jossa on vielä lopuksi ohjattua tasapainoharjoittelua. Mukaan voi tulla alusta alkaen tai vasta matkan varrelta.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.