Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Ojansuu-Kaunistolta eriävä mielipide Hämeensaari-hankkeeseen

Kaupunginjohtajien esitystä kaupunginhallituksessa Hämeensaaren suunnittelualuevarauksesta vastustivat Kirsi Ojansuu-Kaunisto (vihr.) ja Lulu Ranne (ps.). He jäivät alakynteen äänin 9-2 mutta Ojansuu-Kaunisto jätti päätökseen vielä eriävän mielipiteen.

Hänen mukaan Hämeenlinnan jäähalli vaatii kyllä peruskorjauksen tai uudisrakennuksen tulevina vuosina mutta se on toteutettava kaupungin omien osakeyhtiöiden ohjauksessa.

Myös sijaintipaikka on Ojansuu-Kauniston mielestä väärä.

?Koplaus, jolla monitoimihalli ja Engelinrannan asuntorakentaminen  annetaan yksityisen toimijatahon valtaan, ei ole viisasta eikä kaupunkilaisten edun mukaista?, eriävä mielipide myös toteaa.

Areenahankkeesta ei positiivista sanottavaa mielipiteessä löydy. Sen mukaan Verkatehtaan asema vaarantuu, liikenne halvautuu, puistoja uhrataan hankkeen hyväksi, esteettiset arvot ovat kyseenalaiset ja kaiken lisäksi päätöksenteko kuuluisi alusta asti kaupunginvaltuustolle.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.