Perjantai 09.06.2023
Nimipäivät: Ensio
Hämeenlinna
Selkeää
14°C
Tuuli: 3 m/s NNE
 

Kaupunginhallitus 2.-kerroksisen toriparkin kannalla

Hämeenlinnan kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy Hämeenlinnan toriparkin hankesuunnittelun jatkamisen Linnankadun ajoyhteysvaihtoehdolla ja laajuudeltaan kaksikerroksisena.

Samalla kaupunginhallitus toteaa, että suunnittelun jatkaminen ei ole päätös toriparkin toteutumisesta. Aiemman kaupunginvaltuuston 14.11.2016 päätöksen mukaisesti jatkosuunnittelun lähtökohta toriparkin rakentamisessa on edelleen, että ennen varsinaista investointipäätöstä edellytetään, että vähintään puolet rahoituksesta on yksityistä rahoitusta.

Kaupunginhallitus käsitteli toriparkkia kokouksessaan maanantaina.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.