Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

“Hiljaiseksi vetää, pistää miettimään maailman menoa”

Koko Euroopassa vietettiin tänään kello 13 minuutin hiljaisuutta Pariisin terrori-iskuissa menehtyneiden 129 ihmisen muistolle. Cafe Hoffilla lounastanut, viestintäalalla työskentelevä Mikaela Uoti sanoo, että perjantain tapahtumia on yhä vaikea käsittää.

? Tosi ahdistavaa. Olen aina ajatellut, että Euroopassa ollaan turvassa. Tuntuu jopa siltä, että onko tämä satua vai totta, mutta normaalia arkea tässä yrittää silti pyörittää.

Cafe Hoffissa lounastanut Mikaela Uoti kertoo, että Ranskan tapahtumat tuntuvat läheisiltä ja ahdistavilta.

Cafe Hoffissa lounastanut Mikaela Uoti kertoo, että Ranskan tapahtumat tuntuvat läheisiltä ja ahdistavilta.

Yksi Pariisin iskuista tapahtui Eagles Of Death Metal -yhtyeen keikalla.

? Konsertissa tehty isku kosketti, koska bändi on itselle tuttu ja siellä olisi voinut olla vaikka tuttuja yleisössä. Jotkut ystävät ovat puhuneet, että miksi juuri Ranskan isku täytyy nostaa esille tällä tavalla, mutta itselle se ainakin tuntuu läheisimmältä, kosketuspintaa on niin paljon, Uoti sanoo.

Tapahtumien laajuus valkeni Uotillekin vähitellen, ensin Facebookin uutisvirrasta ja sittemmin hän seurasi myös erikoislähetystä tv:stä.

? Valkeni, että nyt on tosi kyseessä ja sama saattaa vielä jatkua. Toisaalta on onnellinen, ettei ole siellä, toisaalta näyttää että sama voisi tapahtua täällä.

Sami Malmsten sanoo, että Pariisin tapahtumat eivät juurikaan ole puhuttaneet asiakkaiden kanssa, mutta olleet kylläkin omassa mielessä.

Sami Malmsten sanoo, että Pariisin tapahtumat eivät juurikaan ole puhuttaneet asiakkaiden kanssa, mutta olleet kylläkin omassa mielessä.

Hoffin kahvilayrittäjä Sami Malmsten kuuli Pariisin iskuista vasta lauantaina.

? Hiljaiseksi vetää, pistää miettimään maailman menoa. Elämän on kuitenkin jatkuttava ja hommat on hoidettava.

Lauantain jälkeen Malmsten on seurannut tapahtumien uutisointia eri medioista.

? Asiakkaiden kanssa tapahtumat eivät juurikaan ole puhuttaneet, mutta olleet kyllä omassa mielessä.

Uoti luonnehtii, että nykyään moneen aluksi järkyttävään uutiseen turtuu tai jopa kyllästyy äkkiä, mutta Pariisin terrori-iskuihin tuskin ainakaan kovin nopeasti.

? Kyllä se pinnassa on, hän kuvailee.

Epävarmuus on pinnassa ja selitykset monella luultavasti vähissä, kuten Sami Malmstenilla hänen vastatessaan kysymykseen, uskooko hän epävarmuuden muuttuvan nykyistä normaalimmaksi osaksi eurooppalaista arkea.

? En tiedä, mikä minä olen sanomaan.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.