Keskiviikko 28.09.2022
Nimipäivät: Arja, Lenni
Hämeenlinna
Melkein pilvistä
8°C
Tuuli: 3 m/s ENE
 

Hemma tarjoaa terveellistä mutta hyvää ja trendejä seuraten

Hemman vitriinistä löytyy hyvistä raaka-aineista tehtyjä tuotteita, periaatteella maistuvasti mutta terveellisesti, Karin Grönqvist kertoo.

Hemman Karin Grönqvist on aloittanut uuden vuoden hyvissä tunnelmissa. Hämeenlinnalaiset ovat ottaneet toukokuussa avatun hiussalongin ja lifestyle cafén yhdistelmän vastaan hyvin.

? Vastaanotto on ollut hirveän positiivinen, vaikka aluksi varoiteltiin, että täällä on hitaasti lämpiävää. Kiitostakin on jo ehtinyt tulla.

Kampaamolla asiakaskunnan löytyminen kesti odotetusti vähän kahvilaa kauemmin, mutta siinäkin kahvila oli avuksi. Myös some ja asiakkaiden suusta suuhun -kokemukset ovat Karinin mukaan tehokasta markkinointia.

Hemmassa toimii neljä kampaajaa ja kampaamossa on neljä asiakaspaikkaa.

? Itse olen enemmän kampaamon puolella ja kahvilassa lähinnä vain tarvittaessa auttamassa.

Hemman avaaminen sijoittui kärkipäähän Reska.fi:n vuoden 2017 ravintolatekoäänestyksessä. Kehuja sai sekä ruokien maku että terveellisyys, eikä Karin Grönqvist ujostele asettua poseeraamaan kahvilan vitriinin äärelle.

? Seuraamme ruokatrendejä ja meiltä löytyy varmasti kaikille jotain. Myös uutta kehitellään koko ajan.

Hemman periaatteena on tarjota terveellistä mutta hyvää ja ravitsevaa ruokaa itse tehden ja laadukkaista raaka-aineista.

? Keitto- ja salaattilounaallamme käy tosi paljon asiakkaita ja lounas on selkeästi löytänyt oman asiakaskuntansa. Tarjoamme myös aamupalaa jolle tuorepuristamme mehut itse.

Asiakkaita riittää vielä iltapäiväksikin, tuolloin suosikkeja ovat kakut, toastit ja kahvit.

? On myös tosi kivaa, että muuallekin Reskalle on taas avautunut uusia paikkoja.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.