Perjantai 18.10.2019
Nimipäivät: Satu, Säde, Luukas
Hämeenlinna
Pilvistä
3°C
Tuuli: 1 m/s EI
 

Heinäkuun alussa alkavat lämpötyöt vaikuttavat liikennöintiin sairaalan ympäristössä

Linjan sijoittuminen on merkitty sinisellä kuvaan. Kuvassa näkyvät Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin Ahveniston rakennus (A), Sairaalakoulu (N) sekä Alatalo (G), jossa toimii lastenpsykiatrian poliklinikka. Työskentelyn aikana lastenpsykiatrian Alataloon ei pääse kulkemaan ajoneuvoilla, mutta kevyen liikenteen kulku säilyy. Pelastusajoneuvoille on sovittu oma ajoreittinsä yhteistyössä Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen kanssa. Kaivannon leveys työtiloineen on noin neljästä viiteen metriä koko kaivannon pituudelta. Työmaan urakoitsijana toimii KVL-tekniikka Oy.

Elenia Lämpö Oy tekee Ahveniston sairaalan rakentamiseen liittyviä kaukolämmön ennakkosiirtoja. Ennakkosiirtojen tekeminen on tarkoitus aloittaa viikolla 27 eli heinäkuun 1. päivänä alkavalla viikolla. Suunnitelmien mukaan siirtotyöt valmistuvat syyskuun lopulla.

Siirrot aiheuttavat muutoksia liikennejärjestelyissä Ahvenistontiellä sekä sairaala-alueella A-rakennuksen, Sairaalakoulun ja Alatalon läheisyydessä. Tämän lisäksi kaikki A-talon eli Ahveniston vanhan parantolarakennuksen edessä olevat pysäköintipaikat (24 kpl) ovat poissa käytöstä koko siirtotöiden ajan.

Siirron kohteena on Ahvenistontien peltoaukealla sijaitseva kaukolämpölinja, joka jää nykyisellä paikallaan uuden sairaalan alle. Linja on siirrettävä ennen kyseisen alueen maanrakennustöiden käynnistämistä.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.