Lauantai 26.11.2022
Nimipäivät: Sisko
Hämeenlinna
Melkein pilvistä
-3°C
Tuuli: 2 m/s E
 

Hämeenlinnan nuorisovaltuusto järjestäytyi

Hämeenlinnan nuorisovaltuuston toimikausi pyörähti käyntiin viime viikolla, kun nuvalaiset kokoontuivat etäyhteyksillä perehtymään nuorisovaltuuston toimintaan ja valitsemaan puheenjohtajistonsa sekä edustajansa kaupungin eri toimielimiin ja muihin luottamustehtäviin.

Valtuustokausi Hämeenlinnassa kestää yhden vuoden, tammikuusta joulukuun loppuun. Kaudella 2022 jäseniä on 20 ja kaikki valtuutetut ovat hämeenlinnalaisia 12 – 18-vuotiaita nuoria.

Keskiviikkona 12.1. pidetyssä järjestäytymiskokouksessa nuorisovaltuuston puheenjohtajaksi valittiin nuva-konkari, lukiolainen Ida Stenvall, ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Kustaa Mattsson ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Riina Nyman. Sihteeriksi valittiin jo edellisellä kaudella tehtävässä toiminut Leevi Paitula. Hallitukseen valittiin puheenjohtajiston lisäksi kahdeksan jäsentä.

Nuorisovaltuusto toimii nuorison äänenä ja tuo nuorison näkökulmaa kunnan päätöksentekoon, ottaa kantaa nuoria koskevissa asioissa ja edistää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia sidonnaisuuksia.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.