Tiistai 16.04.2024
Nimipäivät: Jalo, Patrik

Tuuli:
 

Hämeenlinna pyrkii alueellisen ja avoimen teknologisen ekosysteemin suunnannäyttäjäksi

Hämeen ammattikorkeakoulu (HAMK) panostaa jatkossa merkittävästi alueellisen avoimen teknologian ekosysteemin rakentamiseen. Ekosysteemillä tavoitellaan jopa kansallista roolia. Hämeen ammattikorkeakoulu panostaa jatkossa avoimeen teknologiaan. Tämä tarkoittaa avoimen lähdekoodin ja avoimen datan sekä muun avoimen teknologian soveltamista, edistämistä, kouluttamista sekä tutkimista osana digitalisaatiota ja yhteiskunnan muutosta. Tätä kokonaisuutta tukee myös Koulutuskuntayhtymä Tavastia, joka vastaa alueen lukiokoulutuksesta ja ammatillisesta koulutuksesta.

? HAMK rekrytoi tutkijayliopettajan avoimen teknologian osaamisalueelle HAMK Smart -tutkimusyksikköön, jossa työskentelee jo tällä hetkellä 50 henkilöä. Myös koulutusohjelmamme profiloituvat entistä vahvemmin tukemaan avoimeen teknologiaan pohjautuvaa liiketoimintaa, kertoo HAMKin rehtori Pertti Puusaari.

Ajatus kaupungin avaamisesta asukkaille, yrityksille ja yhdistyksille syntyi ekosysteemityön kautta. Ekosysteemityö vaatii toimiakseen avoimuutta. Hämeenlinnan kaupungissa toteutettiin alueen elinvoimasta selvitystyö kesän 2018 aikana. Selvitystyön lopputuloksena syntyi ekosysteemiajatteluun perustuva toimintamalli. Kaupunginhallituksen hyväksymässä toimintamallissa yritykset, oppilaitokset, järjestöt ja kaupunki toimivat yhdessä tiiviillä verkostomaisella otteella yhteisessä, avoimessa kaupungissa.

Erilaisia avoimia toimintatapoja, kuten asukasiltoja, on hyödynnetty Hämeenlinnassa jo kauan, 90-luvulta lähtien, mutta nyt avoimuus on tarkoitus viedä uudelle tasolle. Avoimuus kaupungissa
tarkoittaa osallisuutta, yhdessä tekemistä ja kehittämistä, avointa hallintoa, avoimen teknologian (data ja järjestelmät) hyödyntämistä, avoimia tapahtumia ja avointa keskustelua.

? Aikanaan sanottiin, että puolivalmista ei näytetä hulluille eikä herroille. Me Hämeenlinnassa emme usko siihen, vaan tiedämme että yhdessä asioita pohtien saadaan monimutkaisiin ongelmiin uusia näkökulmia, resursseja ja toimijoita. Olipa kyse sitten nuorten palveluista, kouluverkosta, hiilineutraaliudesta tai keskustan kehittämisestä. Avoin ja ennakoiva dialogi antaa paljon mutta vaatii myös. Meillä sitä halutaan uskaltaa käydä, ja opetella, toteaa kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Rautio.

Sari Myllykangas ja Timo Kenakkala (kuvassa oik.) vakuuttelevat liputtavansa avoimen Hämeenlinnan puolesta.

? Saamme kaupunkilaisilta hyviä, uusia ideoita, joita voimme lähteä toteuttamaan vaikka heti. Kaikki ideat eivät tarvitse varsinaista päätöksentekoa kokouksessa. Liikkeelle voidaan lähteä ketterästi ja toteuttaa niitä yhdessä tehden, jatkaa kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sari Myllykangas.

Kaupunki kertoo pyrkivänsä mahdollistamaan kaupungissa asioita, joiden uskotaan edistävän kaupungin elävyyttä, toimivuutta, monimuotoisuutta ja menestymistä.

? Nyky-yhteiskunta on verkostojen maailma. Menestyäkseen on haettava kumppanuuksia myös perinteisten verkostojen ohelle. Kaupunkien elinvoimaisuuden merkittävä elementti on se, millaiset koulutus-, osaamis- ja innovaatiokeskittymät alueella sijaitsevat. Niitä ei kaupunki tee yksin vaan yhteistyössä sitoutuneiden kumppanien kanssa kuten asukkaat, yritykset, HAMK ja Tavastia. Uudenlaisen toiminnan vakiinnuttaminen vie aikaa, on mentävä kärsivällisesti eteenpäin, toteaa kaupunginjohtaja Timo Kenakkala.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.