Perjantai 14.05.2021
Nimipäivät: Tuula
Hämeenlinna
Melkein pilvistä
13°C
Tuuli: 3 m/s I
 

Kanta-Hämeen pandemiaryhmä esittää tilojen sulkemista koko maakunnassa kahdeksi viikoksi tartuntatautilain pykälän 58 g perusteella

Kanta-Hämeen pandemiaryhmä käsitteli ylimääräisessä kokouksessaan maanantaina 15. maaliskuuta tartuntalain pykälän 58 g mukaisten määräysten jatkoa Riihimäen seudulla ja käyttöönottoa muualla maakunnassa.

Viikkojen 9 ja 10 välillä koronavirustartuntojen määrä on räjähdysmäisesti lisääntynyt etenkin Hämeenlinnan seudulla, mutta koko maakunnan alueella on havaittu kasvavissa määrin virusvariantteja, epäselviä paikallisia tartuntoja ja tartunnanjäljitys on ruuhkautunut merkittävästi ja terveydenhuollon kantokyky kokonaisuudessaan on vaarassa tulevina viikkoina.

Tartuntojen ilmaantuvuus kahdelta edeltävältä viikolta on 120/100 000 asukasta ja positiivisten näytteiden osuus 3,8 prosenttia. Tilanne on kokonaisuudessaan vakavin koko epidemian aikana, ja maakunnan ympäröivillä alueillakin merkittävän huono.

Kokonaisarvioonsa vedoten maakuntaryhmä esittää yksimielisesti Etelä-Suomen aluehallintovirastolle tartuntalain pykälän 58 g käyttöönottoa koko Kanta-Hämeen alueella kahden viikon ajaksi aikavälillä 18.-31.3.

Pykälän 58 g mukainen tilojen sulkeminen koskee seuraavasti niin julkisen kuin yksityisenkin sektorin toimijoiden tiloja:

  1. joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen ja muuhun vastaavaan urheiluun tai liikuntaan käytettävät sisätilat sekä kuntosalit ja muut vastaavat sisäliikuntatilat
  2. yleiset saunat ja uimahallien, maauimaloiden ja kylpylöiden allastilat sekä niiden välittömässä yhteydessä olevat pukuhuonetilat
  3. tanssipaikat ja kuorolaulutoimintaan, harrastajateatteriin sekä muuhun vastaavaan ryhmäharrastustoimintaan käytettävät tilat
  4. huvi- ja teemapuistot, tivolit sekä eläintarhojen sisätilat, sisäleikkipuistot ja sisäleikkipaikat
  5. kauppakeskusten yleiset oleskelutilat pois lukien vähittäiskaupan liiketilat ja palvelujen tarjoamiseen käytettävät tilat sekä kulku niihin

Aluehallintoviraston päätös velvoittaa toimijoita sulkemaan tilansa. Sisätiloja on kuitenkin mahdollista käyttää, jos niissä on samanaikaisesti enintään 10 asiakasta tai osallistujaa. Ulkotiloissa vastaava asiakasmääräraja on 50. Jos toimija ei rajaa tilojen käyttöä korkeintaan edellä mainittuihin henkilömääriin, tilat on suljettava.

Tilojen käytössä on aina huomioitava tartuntatautilain mukaiset uudet velvoitteet terveysturvallisista järjestelyistä ja asiakkaiden ohjeistamisesta. Jos terveysturvallisuudesta ei ole mahdollista huolehtia, tilaa ei voi käyttää.

Lisäksi muuten suljettavaksi määrättyjä tiloja voidaan käyttää vuonna 2008 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ohjattuun harrastustoimintaan. Päätös tilojen sulkemisesta ei koske ammattiurheilemista eikä yksityiselämän tai perhe-elämän piiriin kuuluvaa toimintaa.

Parhaillaan on vireillä tartuntatautilain muutos eduskunnalle, jossa toimijoita velvoitettaisiin sulkemaan tilansa kokonaan, poistaen mahdollisuus pitää tiloja auki kymmenelle henkilölle. Jos tarkennettu laki tulee voimaan maakuntaryhmän esittämän rajoitusjakson aikana, maakuntaryhmä puoltaa sen käyttöönottoa välittömästi.

? Tilanne on äärimmäisen vakava ja arviomme on, että jo yli puolet uusista tartunnoista on virusvarianttien aiheuttamia. Niiden leviävyys ja vaarallisuus ovat selkeästi vallitsevaa kantaa pahempia. Toivomme, että väestö ja yrittäjät ymmärtävät tilanteen ja toimivat sen mukaisesti, sanoo maakuntaryhmän puheenjohtaja, Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Leskinen.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston odotetaan antavan päätöksensä keskiviikkona 17.3. ja määräysten tulevan voimaan torstaina 18.3.

? Valitamme sitä, että yrityksille jää vain muutama päivä aikaa valmistautua tilojen sulkemiseen. Valmistelut kannattaa kuitenkin aloittaa heti, eikä jäädä odottamaan aluehallintoviraston virallista päätöstä, Leskinen kehottaa.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.