Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Timo Virtanen on nähnyt pankkialan muutoksen vuosikymmenet aitiopaikalta

Timo Virtanen vieraili Ranskassa, Cap Ferratissa sijaitsevan Rothschildin pankiirisuvun huvilan puutarhassa muutama vuosi sitten.

Kriisit ovat mahdollisuuksien paikkoja, sanoo vuodenvaihteessa pitkän hallitusuransa Lammin Säästöpankissa päättänyt Timo Virtanen.

Virtanen saikin opetella uutta hallitusuransa viime hetkille asti, sillä meneillään oleva koronakriisi aiheutti muun muassa sen, että Lammin Säästöpankin hallituksen päätöksenteko on hoidettu viime keväästä asti verkkopalaverein.

Timo Virtanen tuli Lammin Säästöpankin hallituksen varajäseneksi vuonna 1990 ja varsinaiseksi jäseneksi vuonna 1991. Pois hallituksesta hän jäi hallituksen puheenjohtajan paikalta jota hoiti viitisentoista vuotta.

Hänen hallitusuransa siis alkoi 1990-luvun laman ja pankkikriisin kynnyksellä ja päättyi koronakriisin vallitessa. Vuosiin mahtuu myös muun muassa USAn asuntoluottokriisistä vuonna 2008 liikkeelle lähtenyt laskusuhdanne.

Pitkän uran tilitoimistoyrittäjänä tehnyt Virtanen tunsi pankkimaailman jo siinä vaiheessa, kun tuli valituksi Lammin Säästöpankin hallitukseen. Tutustuminen alaan alkoi vuonna 1979 kesätyöllä Lammin Säästöpankin pankkiautossa.

– Se edusti nykynäkökulmasta katsottuna luksuspalvelua, kun pankki tuli kotiovelle asti.

Kahden kesätyöjakson jälkeen Virtanen palkattiin Lammin Säästöpankkiin vakituiseen työhön vuonna 1981. Ura pankissa ja toimitusjohtaja Atso Maunulan ohjauksessa olisi jatkunut esimieskoulutukseen ja kenties pankin korkeimpaan johtoon asti, mutta juuri samaan aikaan Virtaselle tarjoutui mahdollisuus yrittäjyyteen tilitoimistoalalla.

– Vuonna 1985 alkanut tilitoimistoura jatkuu edelleen 35 vuoden jälkeen yhtiön pääomistajana ja taustatukena, hän kertoo.

Toimitusjohtaja Atso Maunula ehti kuitenkin vielä ennen eläkkeelle jäämistään pyytää Virtasta Lammin Säästöpankin hallitukseen. Virtanen aloitti hallitusuransa samoihin aikoihin, kun pankinjohtajaksi tuli Jouko Tuomola.

Silloiset vastuunkantajat niin palkka- kuin luottamustehtävissäkin joutuivat taisteluun, jossa pelissä oli pankin itsenäisyys.

– Itsenäisyystaistelu Lammin Säästöpankissa alkoi oikeastaan ensimmäisestä hallituksen kokouksesta jossa olin mukana, muistelee Virtanen.

Suomen Säästöpankki pilkottiin vuonna 1993 ja valtio myi osuudet isoille pankeille ja täten pelasti niiden talouden. Roskalainat siirrettiin valtion omistamaan yhtiöön. Lammin Säästöpankki ei ollut mukana Suomen Säästöpankissa, vaan oli jo aikaisemmin perustanut uuden itsenäiset säästöpankit -ryhmän.

Samana vuonna Lammin Säästöpankki aloitti laajentumisen, ensin Hämeenlinnaan ja myöhemmin Hyvinkäälle, Nurmijärvelle ja Tuusulaan. Tämä laajentuminen on varmistanut pankin kasvun kannattavaksi ja vakavaraiseksi. Toimitusjohtaja Jouko Tuomolan ja silloisen hallituksen puheenjohtajan Marja-Liisa Koskisen rooli Säästöpankkiryhmän perustamisessa oli Virtasen mukaan merkittävä.

Toinen suuri kriisi oli vuoden 2008 Yhdysvaltain asuntoluottokriisistä alkanut taantuma, jonka jälkeen pankkien sääntelyä kiristettiin huomattavasti.

– Se mullisti myös pankin hallitustyöskentelyn. Aikaisemmin hallituksen tehtävä oli lähinnä lainojen myöntäminen, sen jälkeen vakavaraisuusvaade ja sääntelyyn liittyvä byrokratia alkoivat vaatia myös hallitukselta toimia.

Kun vielä tietoteknistyminen ja digitalisoituminen ovat koko ajan muokanneet asiointitapoja, on ala 30 vuoden aikana muuttunut perinpohjaisesti.

– Muutos on pankkimaailmassa ollut hurjempaa kuin ehkä millään muulla alalla, arvioi Timo Virtanen.

Viime vuosien uudistukset ovat Lammin Säästöpankissakin olleet isoja. Pankin hallitus on yhdessä uuden toimitusjohtajan Lauri Kalpalan ja johtoryhmän kanssa rakentanut uuden strategian, jolla vastataan asiakaskäyttäytymisen muutokseen.

Kalpala aloitti toimitusjohtajana 2017 ja Timo Virtanen sitoutui auttamaan häntä siirtymävaiheessa. Timo Virtasen mukaan nyt on oikea hetki jättää puheenjohtajuus ja antaa paikka seuraajalle.

– Viime vuodet ovat olleet ehkä hallitusuran työteliäintä aikaa, mutta myös hienointa aikaa. Yhteistyö Kalpalan kanssa on toiminut, arvioi Virtanen.

– Muutokset ovat mullistaneet myös pankin työntekijöiden osaamisvaatimukset ja samalla henkilökunta on vähentynyt. Perinteisestä toimihenkilöroolista on pitänyt muuntua myyntityöhön, hän jatkaa.

Timo Virtanen kertookin olevansa todella ylpeä pankin henkilöstöstä, joka haastavassa ympäristössä on kyennyt omaksumaan uuden roolin ja tekemään työtään tiimissä.

– Yksi syy pitkään uraani on ollut pankin upea henkilöstö, jonka ansiosta pankki on pärjännyt kovassa kilpailussa. He ovat pankin kasvot asiakkaisiin päin ja edustavat paikallisuutta pankin laajalla toimialueella.

Myös asiointikulttuurin muutos on ollut valtaisaa. 1980-luvun vaihteen pankkiautomaiseen palveluun toki vielä pääsee varaamalla itselleen henkilökohtaisen ajan pankista, mutta 95 prosenttia asioinnista hoidetaan jo muuten kuin konttorikäynnillä.

– Lammin Säästöpankkikin lopetti vuoden 2019 lopussa useamman konttorin ja pyrimme luomaan uusia asiointitapoja jo ennen sitä. Mutta siinä, missä nuoriso hoitaa pankkiasiointinsa jo kännykällä, asiakkaan on edelleen mahdollista saada myös henkilökohtaista palvelua.

Oman kiinnostuksensa hallitustehtäviin Virtanen laittaa lähinnä velvollisuudentunnon tiliin.

– Sanoin aikanani suostuvani mukaan, jos osaamisestani on jotain hyötyä. Hallituksen puheenjohtajaksi en ajatellut koskaan päätyväni, kun olen halunnut olla ennemminkin taustavaikuttaja.

Pankin hallitukseen lähteminen oli aikanaan niin iso asia, että Virtanen jätti tuolloin muut luottamustehtävänsä, joita hänellä oli niin kuntapolitiikassa kuin järjestöelämässäkin.

Nyt hän kokee luopuneensa myös tästä pitkäaikaisimmasta hallitustoimestaan oikeaan aikaan.

– Elämääni on ehkä leimannut sama henki, mikä sai minut 13-vuotiaana lähtemään mukaan järjestötoimintaan. Koko luottamusmiesuran ajan vaivannut päänsärkykin on kolmen viime kuukauden aikana hävinnyt. Tunnen, että vastuu on hävinnyt minulta.

Myös Lammin Turvantalo Oy:n hallituksen puheenjohtajana toiminut Virtanen kertoo arvostavansa suuresti Lammin Säästöpankin elettä hänen hallitustoimensa päättyessä.

– Sanoin, että läksiäislahjaa en tarvitse, mutta Lammin Säästöpankki ja Säästöpankkiliitto lahjoittivat 3.000 euroa Lammin Turvantalo Oy:lle.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.